Holland, be prepared!

Eilen jännitti niin paljon, että meinas tulla pissat housuun ja paha olo ja innostuksen kyyneleitä yhtä aikaa. Mun kielikurssi instituutti otti yhteyttä (vihdoinkin) ja ilmoitti mun päässeen mukaan kuukauden hollannin intensiivikurssille. Sillä viestillä sitten varmistui, että Utrechtissä pitää olla asettuneena seitsemäntenä päivänä tammikuuta. Eilen piti siis hoitaa kaikkein kriittisimmät, eli sopia viimeisestä työvuorosta ja hommata lennot Hollantiin. 

Viimeistä työvuoroa viedään Tapanin päivänä nelifemman perinteisissä Tapsan tansseissa, joka on joka vuosi ollut tunnetusti yleisömenestys ja ihan kreisibailatanssiklubi läpi yön. Siihen loppuu mun viinanmittaaja hommat ainakin hetkeksi. Olisin voinut aikaisemminkin työt lopettaa, mutta samalla joku osa mussa ei millään haluaisi päästää irti. Tuntuu haikealta jättää kaikki työkaverit ja rutiinit taakse. Mun mielestä tämä on ihan hyvä merkki; olempahan nauttinut työstäni, jos siitä pääsemistä melkein tekee mieli itkeä!

Lentoja ostaessa jännitin niin paljon, etten meinannu pysyä housuissani. Otin etätukea Helsingin veljestä ja onnistuin ostamaan lennot Hollantilaisesta KLM:ltä, josta on tosi hyviä kokemuksia aiemmin. Kriteerit kaiken lentämisen jälkeen oli, että matkan tulee olla ehdottomasti vaivaton ja SUORA. Matkatavaroiden ja verojen pitää kuulua lippujen hintaan, koska mitään Ryan air säätöä en kestä, kun puolen vuoden omaisuutta raahaan  emotionaalisesti herkässä tilassa. Haha, kyllä, uskon itkeväni koko lentomatkan ajan. Se olisi jotenkin perinteikästä. Tai ehkä vasta paluulennolla Suomeen, niinhän se on tainnut mennä. ;>

Tässä on tullut viime aikoina pohdittua, että hulluhan sitä pitää olla kun haluaa lähteä tutuista kuvioistaan pois tuntemattomaan. Oon miettiny, et tämmönen vaihtohomma ja reissaaminen on niin luonnotonta ihmiselle, et on yllättävää et se on muodissaan. Ihmistä ei oo luotu vaihtamaan paikkaa näin radikaalisti ja irrottautumaan omasta yhteisöstä, joka on tuttu ja turvallinen. Ja koska ihmiselle on niin tärkeää kuulua yhteisöön ja tuntea se omakseen, syntyy uudessa paikassa ihan mahdoton tarve sopeutua, joka sitten kotiin palatessa aiheuttaa ristiriidan kun taas pitää jättää tutut kuviot, mutta ei edes oikeasti saisi olla siitä surullinen, kun palaa paikkaan, joka on myöskin tuttu. Sitten on vaan hämmentyny.

Mutta kohta sitä taas mennään. Uskon et monissa kohdissa auttaa, kun on jo kerran repäissyt itsensä irti. Osaan ehkä suhtautua  asioihin ja suhteuttaa kohtaamia asioita paremmin kuin ennen, ja toisaalta turvautua tai muistuttaa itseäni faktalla, että täällä ollaan vain puoli vuotta. Että ei muuta kuin: Kohti ääretöntä ja sen yli!

Jännitys tiivistyy, putkiremppa alkaa ja muuttolaatikot vievät (liikaa) tilaa

Niin se vaan on, että lähtöön on mahdollisesti enää kaksi kuukautta (jos kielikurssipaikka irtoaa tammikuuksi). Sitä ennen meidän kotitalo menee remonttiin (siitä esimakua tänään usean tunnin vesikatkoksen muodossa), kuun vaihteessa yksi pieni elämä muutetaan laatikoissa alkukotoon Kastelliin ja työsuhde pitäisi lopetella joulukuun lopussa. Monta haikeaa manööveriä siis tiedossa. Tosin kolikolla on aina kaksi puolta; Vaikkakin rakastan nykyistä asuntoamme Toivoniemessä, on muuton lähestyessä yksi jos toinenkin asia alkanut tökkiä epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Kun kivojen työiltojen jälkeen mietin, että näitä tyyppejä ei näe puoleen vuoteen, iskee haikeus, mutta on myös useita hetkiä kun siunaan puolen vuoden työtaukoa. Hulluhan sitä olisi jos ei olisi lomasta kiitollinen...

Asunto on nyt tosiaan varmistunut, kahden kuukauden vuokrat ja varausmaksu lähetetty Hollantiin ja loputtomalta tuntuneen säästötilini pohja alkaa häämöttää. Onneksi viisas säästi aikanaan, eikä vuokranmaksussa tullut siis ongelmia. Kurssejakin olen jo päässyt eri tiedekunnista valikoimaan, ja sanoisin että ihan mielenkiintoinen opintojakso edessä; vähän naistutkimusta, taidehistoriaa, tutkimusta globalisaatiosta ja monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Ei hullumpaa, ei hullumpaa.

Viimeisimpänä olen ilmoittautunut Buddy Go Dutch! -ohjelmaan, jonka kevytkenkäinen tavoite on saattaa hollantilaiset ja ulkomaalaiset opiskelijat ilakoimaan keskenään. Ohjelman ilmoittautumiskaavake oli jo sen verran lupaava, että saa nähdä mitä tästä tulee. Asiallisten kysymysten vastausvaihtoehdoiksi oli piiloteltu hollantilaishuumorilla höystettyjä vaihtoehtoja kuten "Mitä sukupuolta haluaisit kaverisi edustavan?" "a. nainen b. mies c. ihan sama d. KISSA" Haahaa. Aika hellyyttävää.

Seuraavaksi jännätään kielikurssin kohtaloa ja lentolippujen hintoja. Ekat vieraat ovat jo varanneet lentonsa! Tästä taitaa tulla oiva puolivuotinen.

Kotia etsimässä

Vaihto on varmistunut ja Hollanti on miltei käsin kosketeltavissa! Pelottaa niin paljon, että pissat tulee housuun, mutta meikäpä varasi uuden kodon kierrätettävästä materiaalista valmistetusta CONTAINERISTA (kuinka moni voi sanoa asuneensa KONTISSA), joka on noin 17 neliötä omalla suihkulla ja hellalla. Vaihtoehtoina olivat sikakalliit yksiöt ja kahdentoista hengen solu, kahden hengen huoneella ja yhdessä suihkussa (suhteessa 1:12). Valinta oli helppo varsinkin kuultuani Hollannin konkarin, Jennan, kuvauksen konteista.

http://www.sshxl.nl/shortstay/cm/accommodations/bolognalaan.html
Tsekkaa kuva, oon ehkä sininen!

Jennan mukaan konteissa on mukavan yhteisöllinen tunnelma ja ne on sijoitettu kampusalueelle, eli kouluun ei ole liian pitkä matka.

Lisättäköön kummallisten majoituksieni listaan, jos kämpän saan. Jurtta check, kontti check.

Aika ennen lähtöä käy niin kovin nopeasti

Tuntuu kuin eilen olisi saanut tietää, että Hollannin vaihto odottaa tulevaisuudessa, ja kohta pitäisikin jo muuttaa, pakata, lentää ja sopeutua. Ihan ensin joutuu kuitenkin jännittämään pääseekö vaihtoon Utrechtiin ollenkaan; hakuaika yliopistoon päättyy lokakuun alussa ja mitään ei vielä (viikkoa ennen) ole kuulunut.
Saa nähdä mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Faktahan on, että jonnekin nokka suuntaa keväällä oli kyseessä sitten vaihto eli ei.

KAKSI KUUKAUTTA aikaa olla ölövinä, sitte pitää jo hollantilaistua.