Kuukausi jäljellä

Hui, minne on aika rientänyt! Kuukausi Hollantia jäljellä, viisi takana. Reflektointi siitä, mitä on jäänyt käteen ja mitä ei halua muistella on tuleva, kun aika taas pyörähtää käyntiin Suomeen palattuani. Utrechtissä aika ei tunnu kulkevan kuin normaalisti, välillä huomaa kuukauden kuluneen ja se tuntuu yhdeltä todella tapahtumarikkaalta vuorokaudelta. Itselläni aika pysähtyi, kun juna nytkähti liikkeelle Oulussa viime joulukuun puolella ja sittemmin ajan kulu on liittynyt vain rahamäärien hitaaseen mutta varmaan hiipumiseen. Nyt kuitenkin aika konkretisoituu hyvästeihin ja asianhoitoon. Voi niin monta paperia ja lomaketta täytettävänä! Omaa lähtöään, paluutaan, pakkaamistaan ajattelee paljon aktiivisemmin, jos katsoo toisen lähtöä vierestä. Ensimmäinen vaihtofrendi postitetaan kotiin ensi viikolla ja seuraava lähtee kesäkuussa ihan piakoin. Täältä hyvästely on aivan erityistä hyvästelyä: se on luopumista uudesta tuttavuudesta, ystävästä mahdollisesti täysin, facebookyhteyttä lukuunottamatta. Vaihto-opiskelu on luopumisen taidetta. Mutta niin monen muiston ja kokemuksen lokerointia ja liittämistä omaan identiteettiin. Jos saisin nyt kaikilta (myös tylsiltä) kouluhommiltani keskittyä viimeiseen kuukauteen, jokaisen päivän pieneen seikkailuun, Rock am Ringiin, uuteen Neon splashiin, Pariisiin, Teganiin ja Saraan, ja näihin tyyppeihin täällä, olisin tosi mielissäni. Mutta olen tosi mielissäni muutenkin. Vaihtoelämä on makiaa.

Bongasin hääparin! Utrecht kukki kuin morsian ja syreenit tuoksuu.

Satasataropisee

Lauantain kukkamarkkinoilla oli värikästä ja hajukasta

Mikään ei ole niin intiimiä kuin kaksi ihmistä viikon kuudessatoista neliössä sadesäällä. Mutta hyvin touhukkaasti tästäkin Oulu-invaasiosta selvittiin. (Aidosta oulu-invaasiosta, mutta siitä lisää myöhemmin.) Otin siis viikon lomaa kouluhommista ja suoritin turistitoimintaa Ruutin kanssa koko viime viikon. Vierailtiin Oude-Zuilenissä ja kastuttiin täysin ihastellessamme maaseutua, lehmiä ja ihmeellistä siirtolapuutarhaa. Koettiin Zuilen slot, 1700-luvun varhaisfeministi Belle van Zuilenin koti, joka oli siis sateisen päivän ainoa suojasatama. Hienosti päätettiin leikkiä prinsessoja mekoissamme juuri sinä päivänä, kun taivas oli levällään pitkin tätä maata sateen muodossa. Ei menny niinku Strömsössä, kengissä oli vettä, bussikortti tyhjeni, goretextakin vedenpitokyky kulunut loppuun ja hanhetki meinas käydä päälle. Mutta siltikin pikkutytön sydäntä lämmitti kartanomainen linna, jonne ei edes rakastajat päässeet kyläileen, kun oli vallihauta ympärillä ja tanssiaisissaki piti vaan vihkoon kirjotella, kun ei saanut puhua.

Turistina Utrechtissä, Dom kerk tuin, Tuomion puistikko vapaasti suomennettuna

Kyräiltiin pitkin Amsterdamia ja Utrechtiä täysturisteina, vaikkakin ilman karttaa (koska meikä on nii hyvä.) Käytiin kaupunki kierroksilla, kanavakierroksilla, shoppailukierroksilla ja kahvilakierroksilla. Elämä osaa olla aika makiaa. Amsterdamista opin aika paljon enemmän, kun ei ole siellä tottunut menemään silmät ja korvat auki. Kaupungin historia on kyllä mielenkiintonen, ja onhan siellä paljon nähtävää.. kuten se Anne Frank huis, jonne jaksoin vihdoin jonottaa. Onhan se hyvä muistutus vielä tänäkin päivänä, mihin vihapuhe voi pahimmillaan johtaa. Kun Amsterdamissa kuljeksii, on karua ajatella, että kerran siellä oli erityinen juutalaisasuinalue, ja 105 000 juutalaista. Heistä 5000 palasi (kortteliin, joka oli Pohjois-Euroopan kovimman talven jälkeen revitty kasaan epätoivoisessa polttopuun metsästyksessä.) Mutta tällaisilta ajatuksilta ei voi välttyä, jos käy Anne Frankin piilopaikassa: huoneet perheen kätkössä on jätetty symbolisesti tyhjilleen kuvaamaan kaikkia niitä holokaustin uhreja, jotka eivät palanneet Amsterdamiin.

Kun sanoin, että viikko oli todellista Oulutykitystä (tai kutsuin sitä invaasioksi, mutta tykitys on kuvaavampi, tuli nimittäin aika tyrmäävästi päälle), tarkoitin myös hämmentävää kohtaamista Utrechtin kadulla ja klubilla. Oululainen Satellite Stories saapui kaupunkiin kiertueellaan ja opiskelufrendinkin bongasin kadulta päivällä ennen keikkaa. Ja pitihän se Oulun ihme nähdä! Ja olihan se hyvä! Utrechtin Tivolin peilisali villiintyi keikan alkaessa niin, että kolmannen kerroksen lattia tuntui vajoavan suoraan katutasoon ja biisien sanoituksetkin raikasivat. Illassa yhdistyi hyvät tanssirytmit ja ihanan innokkaat hollantilaiset. Aivan mahtava meno ja todella paljon onnellisia (uusia) faneja poistui paikalta keikan jälkeen. Myös me. Päivä ja ilta ja viikko olivat jotenkin ihan todella absurdeja kaikessa oululaisuudessaan. Sitä kun monesti miettii, kuinka mainiota olisi jos rakastamansa paikat voisi yhdistää yhdeksi täydelliseksi kaupungiksi, niin nyt sai kokea aika hyvin miltä se tuntuisi.

Oululaiset oululaisen bändin keikalla Utrechtissä:
Oululaisuus oli eksoottinen hitti tänä iltana!

Ja ne euroviisut! Voittoa ei tullut, mutta kisakatsomo oli kullan arvoinen menestys. Pikkuboksini oli pullollaan viisukansaa ja tunnelma katossa. Pelattiin euroviisubingoa ja juotiin sangriaa, bingopalkinnoksi salmaria ja mussuteltiin suklaakakkua. Äänestämään ei pystytty, koska prepaid-liittymät olivat äänestyksessä kiellettyjä ja Hollannin äänestyskeskus ilmeisesti kävi niin kuumana ettei meidän suomi-äänet menneet läpi edes normaaleista liittymistä. Harmi, muutenhan voitto olisi ollut taattu.

Meillä kannustettiin myös Ruotsia. Tolerantisti hurrasimme heille.

Dindongkannustajat sekä emäntä

Viisubingo oli menestys

Loppukevennyksenä Saana ja Ruuti kirpputorilla. Viikko oli ihana, oli ihanaa saada vieraita, mutta on myös ihanaa saada hetken hengähdys yksin ennen paluutaarkeen (painavien koulutöiden pariin.) Muutamat hommat pietäisi vielä jaksaa. Oli helppo hyvästellä, kun tiesi että kohta nähdään.

Hollantilaisista ihmisistä ja muista rakkaushommista

Hollantilaiset - niistä en ole tainnut paljon pukahtaa. Paitsi yhden blogillisen. Mutta ne itse ihmiset, ne tyypit, Nederlandse mensen. Tänään olen niin lovestruck Romeo hollantilaisia ja tätä kaupunkia kohtaan, että nyt on hyvä aika kertoa muutama sana niihin liittyen.

Kävelin tänään pyörälleni hiljaisen keskustan, tai hollantilaisittain hiljaisen, läpi. Mukavanoloisista kapakoista kantautuu välillä kaduille naurua ja ihmiset jakavat tupakkansa patioilla, vaikka pimenevässä illassa on vähän liian kylmä istuskella ulkona. Aina välillä joku meinaa pyöräillä päälle. Sellainen on Utrecht viikkoiltoina, aika rauhallinen, mutta kutsuva. Äsken ohitettiin just se Fazerin mainoksista niin tuttu sininen hetki, jota katsellessa ei voi ajatella muuta kuin Fazerin sinistä ja vähänkö se maistuis hyvältä tässä samalla ku tallustaa. Utrecht on kaunis päivällä, mutta jotenkin erityisen flirttaileva se on illalla juuri ennen pimeää. Nää on semmosia hetkiä, kun ainoa oikea teko on kuunnella Dire Straitsia täysillä, kun pääsee kotiin ja maata lattialla hymyilemässä. Ettei vaan karkais - tunne siis.

Miksi mä olen niin onnellinen Hollannissa? Ensinnäkin, koska satun olemaan vähän enemmän eksentrispositiivisideologinen ihminen, joka uskoo, että olemalla onnellinen luo enemmän onnellisuutta ympärilleen. (Joka ei tietenkään onnistu, jos on kamalan surkeaa, mutta jos on semikivaa, niin kivan voi eksponentaalistaa helposti olemalla vaan vähän onnellisempi siihen päälle..) Toiseksi, koska olen ollut aika onnekas pikkuvaihtari. Usein kuulee Utrechtin kansainvälisiltä opiskelijoilta, ettei hollantilaisiin saa luennoilla tai muutenkaan oikein kontaktia. Heihin ei tutustu. Itse olen kuitenkin kokenut päinvaistaisesti, hollantilaisia on äärimmäisen helppo lähestyä, ja he lähtevät läpänheittoon aika helposti mukaan. Hyviä lähestymistapoja ovat myös 1) heistä puhuminen, kukapa ei rakastaisi jauhaa itsestä ja omasta kulttuurista, 2) säästä puhuminen, täällä kun ei koskaan tiedä missä seuraa raekuuro piileksii, tai 3) sarkastisesti luennosta keskustelu, kukaan ei  kieltäydy kouluväsymyskeskustelusta. Olen onnekkaasti tutustunut muutamiin todella mainioihin yksilöihin, jotka on tehneet mun täällä olosta erityisen. Ne on myös niitä ihmisiä, joiden takia tänne haluaa tulla takaisin. Niiden ihmisten takia erityinen mulle on Hollanti, ei erasmusvaihto.

Näitä kulmia ja temmellyskenttiä tulee ikävä. Oon myös löytänyt aika uskomattomia vaihtarikohtalotovereita, joiden kanssa saa uskomattoman makeat naurut. Yllättäen, ehkä vain itselleni yllättäen, olen myös löytänyt suomalaisia valioyksilöitä, joka voi joskus pois niiltä mailta olla hankalaa. Ei ole kuitenkaan mitään epäilystä, etteikö Suomen kiertueet tulevaisuudessa olis vähän laadukkaampia. Niinpä kulttuurista huolimatta on tullut keräiltyä ihan mellevä sekotus ihmisiä, jotka leikkii mun kanssa leikkipuistossa, kaivautuu maailmansodan aikasiin tunneleihin, paistaa lättyjä ja naureskelee hollantilaiselle muodille kaikella rakkaudella. Koska sitä Utrecht on pohjimmiltaan, silkkaa rakkautta. (Oh yeah, peace and love lopetus tähän tarvittiinki!)

Ihminen on toiselle koiranpentu mielissään siitä ku tulit takasin kotiin.

Eläimiä, musiikkia, eläinmusiikkia!

Mä vaan haluaisin nyt jakaa kaikkien kanssa elämäni eläimet - animal planet- suoraan Utrechtin sydämestä. Minä kuvittelin tulevani KAUPUNKIIN vaihtoon. Tyhmä kun olin luulin et täällä on metroja ja ratikoita ja kaikkea jännää, mut täällä olikin pyöriä. Ja päädyin asumaan kaupungin laitamille. Aluksi omaksi pettymyksekseni, sittemmin ilokseni.

Kaikki tunnettekin ystäväni Petterin, joka asustaa kanssani 20 minuuttia Utrechtin keskustasta itään. 30 minuuttia, jos pitää ehtiä junaan.

Nykyään lampaat määkivät takapihalla. Heräsin yöllä vähän erilaiseen naapurihäiriköintiin, lampailla oli pippalot. Mutta onhan ne maailman suloisimpia, kun niillä on karitsoja ainakin sama määrä kuin mammoja, ja ne hyppii ympäri tuota...laidunta? Olemme yhäkin keskellä kampusta.

Analysoinnin jälkeen toteas, et pikkulampaat sanoo "Mää" ja isot lampaat "Bää"
Mun takapiha

Joskus ne tuijottaa eikä sano mitään ja sitte yhtäkkii määkii.
Luulis, et tyyppi tunnistaa omansa, mut ei sitten vissiin

Mun juoksulenkkipolku kulkee Utrechtistä etelään. Muutama juoksuaskel ja ollaa kaupungin ulkopuolella. Siltä reitiltä on aina löytynyt ihmeitä, mutta erityisesti nyt keväällä kaikki on aivan erityisihmeellistä. Mulla tulee ikävä tätä reittiä. On vähän eri asia katsella ankeita mäntyjä Oulussa kuin lammaslehmäLINTUjoutsenMIKÄ-TUO-ONkanikaniKAURISkukkakukkakukkaPUU.

Taustalla De Uithof (kampus) edessä paikallinen laanaoja

Lehmä

Kaikkien juhlapyhien päälle täällä on vietetty jotain kaatuneidenmuistopäivään verrattavaa sekä vapautuspäivää - bevrijdingsdag. Bevrijdingsdagina päästiin kesän ekoille festareille ja sää suosi. Varmaan +25 lämmintä, aurinko porotti siniseltä taivaalta. Musiikki oli leppeetä ja ihmisiä paljon. Kaikilla hyvä fiilis. Välispiikit toitottivat, kuinka mukavaa oli vapautua saksalaisista. Jotenkin vähän absurdia 2000-luvulla. En voisi kuvitella jatkosodastavapautumisfestareita, jonne kerääntyis ihan hulluna porukkaa kuunteleen musaa ja hurraamaan aina kun mikkiin huudetaan: "Mahtavaa kun vapauduttiin venäläisistä!"

Ewert and the two dragons oli ihana kesäpäivän jalokivi

Kursseista sen verran, etten olekaan enää yhtään niin varma onko tää taidehistoria mulle. Eilen opiskeltiin surrealismia neljä tuntia putkeen. Mä kestän Dalimaisen silmän leikkauksen (koska tiedän et se on tulossa), mutta kun opettaja sanoo kymmenennen kerran: "Ja tässä näette taas kuinka naisen vagina muuttuu silmäksi." On se jo vähän liikaa. Puhumattakaan 45 minuutin mykkäfilmistä papin salatuista himoista naisia kohtaan (The seashell and the clergyman). Itse asiassa kaikki tämä oli kovin mielenkiintoista, mutta kun ulkona on päälle kaksikymmentä lämmintä ja rennot kesämeiningit ei voisi vähempää kiinnostaa halusi Dali olla osa populaarikulttuuria vai ei. Suomessa yliopisto lopetetaan jo vappuna, kun ei ole edes lämmin. Täällä tahkotaan vielä kaksi kuukautta. May the force be with me!

Drie vingers in de lucht voor Willem!

Hollantilaiset juhlamenot on kuulkaas vakava asia. Viisi miljoonaa sujahti valmisteluihin, kun Willem Alexanderista tuli Kuningas Willem Alexander ja koko Euroopan (kuninkaallis)kerma kokoontui Amsterdamiin. Tiistaina kävi mielessä, että Amsterdam oli sillä hetkellä ehkä Euroopan vaarallisimpia paikkoja hengailla. Luulisi, että yhtä jos toistakin terroristia kiinnostaisi kaikki Euroopan ja muun maailman kuninkaalliset ja tärkeimmät päättäjät (ja Kofi Annan) samassa paikassa samaan aikaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja juhlamenot saivat jatkua rauhallisesti elektromusiikin rytmittäminä. Ainoa vaaratekijä: rikkoutuneet pullot kadulla. Mutta mitä täällä oikeastaan tapahtui?

Koninginnenacht - kuningattarenyö velvoitti pukeutumaan oranssiin,
onhan Beatrix Koninginne van Oranje

 Tiistai-iltana juhlistettiin siis viimeistä päivää Kuningatar Beatrixin 30-vuotisesta valtakaudesta. Kaikkien rakastama kuningatar allekirjoitti 'eropaperinsa' aamulla dramaattisesti: Nyt minä en ole enää kuningatar. Perinteisesti tämä päivä on kuin vapunaatto iloista mieltä ja paljon alkoholia. Seuraavana aamuna kuuluu kuitenkin nousta aikaisin nautiskelemaan Koninginnedagista, edeltävän kuningattaren syntymäpäivästä. Itse voin ylpeänä kertoa, että olin neljän tunnin unien jälkeen seuraamassa Bean eroa kymmeneltä Utrechtin keskustassa. Voi sitä helpotuksen määrää, kun kuningatar muuttui ihan vain maan tärkeimmäksi isoäidiksi. Iloinen muori kuoriutui sieltä.

Aikainen aamuherätys Koninginnedagina

Kuningattaren päivänä kaikkialla Hollannissa perinteisesti on Vrijmarkt, eli ihmiset kaduilla myymässä ihan kaikkea.. jatkojohdoista alusvaatteisiin ja käsintehtyihin koruihin. Vanhemmat lähettää lapsensa esiintymään kaduille (voi niitä traumoja) ja DJt pistää soittovehkeensä pystyyn vapaisiin kadunkulmiin. Karnevaalimenot voivat alkaa! Välillä oli kyllä kaiken edellisyön paskan keskeltä hankala sanoa, onko läjä krääsää myyntipiste vai ihan vaan yleinen roskaläjä.

Läjä paskaa

Oikea myyntipiste (huomaa jatkojohdot!)

Myöhemmin Hollanti kerääntyi vastaanottimien ääreen seuraamaan Willemin kruunajaisia ilman kruunua (koska se oli liian painava päähän laitettavaksi...hmm.) Mekin oltiin paikalla. Seurattiin kruunajaisia aukiolla yhdessä muiden Utrechtiläisten kanssa. Ensin livebändi viihdytti enemmän tai vähemmän väsynyttä kansaa, ja lopulta suurelta screeniltä saatiin seurata Willemin slow-motion marssia kirkkoon ja kuunnella todella epämääräinen kansallishymni. (Joka soi vielä useampaan kertaan päivän aikana, muttei missään vaiheessa niin selkeänä, että olisi saanut melodiasta kiinni.)

Vapautunut Bea

Kolme sormea ilmaan Willemille!

Ilta meni mukavan sutjakasti. Nautinnollinen juhla kaiken kaikkiaan tämä oranssiparaati. Voisin osallistua toistekin. Seuraavana päivänä vietettiin suomalaista vappua piknikillä. Sima onnistui, meni kaupaksi ja loppui. Aamulla paistettiin munkkeja (tai iloinen ylioppilas paistoi ja meikä sokeroi.) Päivä oli varsin ihana. Onnea lumisateiseen Ouluun! Mulla on aika törkeät rusketusraidat selässä eilisen jäljiltä.

Munkinpaistaja Leena

Kuninkaallinen vappupiknik

Koska otin kuninkaalliset menot niin vakavasti, unohdin kokonaan olevani opiskelija ja huomenna on kuulema jonkinmoinen deadline. Nyt siis reippaisiin töihin rentoilun jälkeen. Olen viimeisen tunnin naureskellut sille, ettei Oulussa yksikään opettaja laittaisi palautuspäivää vapun jälkeen, siellä tiedetään paremmin. Tot ziens!