Hollantilaisista ihmisistä ja muista rakkaushommista

Hollantilaiset - niistä en ole tainnut paljon pukahtaa. Paitsi yhden blogillisen. Mutta ne itse ihmiset, ne tyypit, Nederlandse mensen. Tänään olen niin lovestruck Romeo hollantilaisia ja tätä kaupunkia kohtaan, että nyt on hyvä aika kertoa muutama sana niihin liittyen.

Kävelin tänään pyörälleni hiljaisen keskustan, tai hollantilaisittain hiljaisen, läpi. Mukavanoloisista kapakoista kantautuu välillä kaduille naurua ja ihmiset jakavat tupakkansa patioilla, vaikka pimenevässä illassa on vähän liian kylmä istuskella ulkona. Aina välillä joku meinaa pyöräillä päälle. Sellainen on Utrecht viikkoiltoina, aika rauhallinen, mutta kutsuva. Äsken ohitettiin just se Fazerin mainoksista niin tuttu sininen hetki, jota katsellessa ei voi ajatella muuta kuin Fazerin sinistä ja vähänkö se maistuis hyvältä tässä samalla ku tallustaa. Utrecht on kaunis päivällä, mutta jotenkin erityisen flirttaileva se on illalla juuri ennen pimeää. Nää on semmosia hetkiä, kun ainoa oikea teko on kuunnella Dire Straitsia täysillä, kun pääsee kotiin ja maata lattialla hymyilemässä. Ettei vaan karkais - tunne siis.

Miksi mä olen niin onnellinen Hollannissa? Ensinnäkin, koska satun olemaan vähän enemmän eksentrispositiivisideologinen ihminen, joka uskoo, että olemalla onnellinen luo enemmän onnellisuutta ympärilleen. (Joka ei tietenkään onnistu, jos on kamalan surkeaa, mutta jos on semikivaa, niin kivan voi eksponentaalistaa helposti olemalla vaan vähän onnellisempi siihen päälle..) Toiseksi, koska olen ollut aika onnekas pikkuvaihtari. Usein kuulee Utrechtin kansainvälisiltä opiskelijoilta, ettei hollantilaisiin saa luennoilla tai muutenkaan oikein kontaktia. Heihin ei tutustu. Itse olen kuitenkin kokenut päinvaistaisesti, hollantilaisia on äärimmäisen helppo lähestyä, ja he lähtevät läpänheittoon aika helposti mukaan. Hyviä lähestymistapoja ovat myös 1) heistä puhuminen, kukapa ei rakastaisi jauhaa itsestä ja omasta kulttuurista, 2) säästä puhuminen, täällä kun ei koskaan tiedä missä seuraa raekuuro piileksii, tai 3) sarkastisesti luennosta keskustelu, kukaan ei  kieltäydy kouluväsymyskeskustelusta. Olen onnekkaasti tutustunut muutamiin todella mainioihin yksilöihin, jotka on tehneet mun täällä olosta erityisen. Ne on myös niitä ihmisiä, joiden takia tänne haluaa tulla takaisin. Niiden ihmisten takia erityinen mulle on Hollanti, ei erasmusvaihto.

Näitä kulmia ja temmellyskenttiä tulee ikävä. Oon myös löytänyt aika uskomattomia vaihtarikohtalotovereita, joiden kanssa saa uskomattoman makeat naurut. Yllättäen, ehkä vain itselleni yllättäen, olen myös löytänyt suomalaisia valioyksilöitä, joka voi joskus pois niiltä mailta olla hankalaa. Ei ole kuitenkaan mitään epäilystä, etteikö Suomen kiertueet tulevaisuudessa olis vähän laadukkaampia. Niinpä kulttuurista huolimatta on tullut keräiltyä ihan mellevä sekotus ihmisiä, jotka leikkii mun kanssa leikkipuistossa, kaivautuu maailmansodan aikasiin tunneleihin, paistaa lättyjä ja naureskelee hollantilaiselle muodille kaikella rakkaudella. Koska sitä Utrecht on pohjimmiltaan, silkkaa rakkautta. (Oh yeah, peace and love lopetus tähän tarvittiinki!)

Ihminen on toiselle koiranpentu mielissään siitä ku tulit takasin kotiin.