Vaihdon päälle: Mitä jäin miettimään?

Suomi on kaluttu hyväksi kahden viikon ympäriajoilla. Varmaankin lähes tuhat kilometriä takana, kaunista maisemaa, merta, sukulaisia ja ystäviä. Kotiinpaluu on maistunut makealta ja on ollut ihanaa. Matkaamisesta ehti tosin tulla jo väsy, kun johan sitä on puoli vuotta reissattu. Vai onko? Ehkei ihan, sillä Utrechtissä olin oikeasti kotonani. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa kaipaavani sitä kotia (toinen koti-ikävä vaihdettiin toiseen) ja niitä ihania ihmisiä, jotka jäivät. En kuitenkaan ole kokenut pöyristyttävää paluushokkia, kuten en Utrechtissä massiivista kulttuurishokkiakaan. Kai se on sitä, kun on ottanut yhdesti roiman annoksen molempia niin ei tarvitse enää uudestaan kokeilla. Mutta mitä vaihdosta jäi käteen?

- Jos vaihdossa on mahdollista viettää kuukausi pidempään opetellen paikallista kieltä ja tutustuen ihmisiin, kannattaa tilaisuuteen tarttua kiljuen. Uutta orastavaa kielitaitoani en vaihtaisi vaikka tämä 10 miljoonan vähemmistökieli ei ole paljon suomea kummempi. Olen ylpeä oppimastani ja huomaan sen jo nyt hitaasti katoavan. Ihanimmat ihmiset joihin puolivuotiseni aikana tutustuin löytyivät ensimmäisten viikkojen aikana Babelin tunneilta. Kiitos onnistuneesta keväästä kuuluu heille.

- Jos on mahdollista mennä tunteiden ja tilaisuuksien viemänä, se kannattaa. Ihania autoreissuja, väripartyjä, yöllisiä junasähellyksiä ja festareita muistellen. Elämässä pitäisi aina muutoinkin muistaa heittäytyä hetkeen.. kuinka helppoa se olikaan Hollannissa.

- Koska kolme on kahta kauniimpi, pitää keksiä vielä yksi. Pitää oppia elämässä, ettei mikään ole niin kauhean vakavaa, paitsi kuolema ja ehkä nuoruus, kun aina kaikki on niin kamalan vakavaa, kun on nuori. (Tämä oli ehkä tahaton Waltari lainaus.*) Asioilla on tapana järjestyä, joten lähtemistä, palaamista, olemista ja odottamista pelkää turhaan. Kaikki meni taaskin ihan hyvin. Lainatakseni hyvää ranskalaisystävää: Mikään ei olisi voinut mennä paremmin vaihtoni aikana.

Tähän on hyvä lopettaa. Mulla on nyt semmonen olo niinku Samillä Taru Sormusten Herrassa, että huhhuh, meikä on taas kotona. Kuitenkin haluan sanoa vielä, että rauhaa ja rakkautta - kaikille. Prideistä ei päästy nauttimaan Hollannissa, mutta Helsingissä senkin edestä. Sata salamaa iskee tulta!

Minä, Viltsu, Sara ja Kimi innokkaita Pride-piknikillä

*
"Anoastaan nuoruus voi olla vakava, vakava aina kuolemaan asti, - ja me nauramme sen vakavuudelle, sillä kieltämättä, hyvin usein se tekee koomillisen vaikutuksen." M. Waltari

Dank je wel, Utrecht

Huomenna on aika jatkaa matkaa. Kuinka paljon on tullutkaan seikkailtua taas! Nyt kuitenkin ehtii hetkisen istahtaa ja huokaista. Tunteita on hankala laittaa sanoiksi, joten en edes yritä: on ihanaa palata ja kamalaa lähteä. Jälleen kerran koti on pistetty pakettiin ja kämppä on ankea. Ulkonakin on harmaata. Tähän päivään asti pystyin olemaan ajattelematta koko asiaa, kun kuljailtiin Pariisissa ja Johanna oli tuli heti lennosta kylään, mutta tänään oli pakko ryhdistäytyä. Voi elämä, että oli hyvä kokemus asua Hollannissa. Olen todella kiitollinen kaikista kokemuksista, kohtaamisista, ystävistä ja stroopwafeleista.

Haaremilukko rakkauslukkosillalla

Viime viikolla Pariisi paljasti kyntensä ja jalat käveltiin ruville ja mihin lie tulehdustiloihin. Kaikki pakolliset raahdustettiin läpi, mutta niiden lisäksi myös niin paljon ihanaa yhdessä naureskelua, Salvador Dalia ja metroilua. Ihan mukava mesta, paljon nykytaidetta jäi näkemättä, mutta perinteisten jutskujen takia en menisi takaisin. Pariisi kaipaisi vähän särmää, jota ehkä löytäisi paikallisen hulluttelijan kanssa. Ehkä sitten ensi kerralla.

Louvre ei ollut ihan meikäläisen juttu, vaikka Islamilainen taide kiinnostikin.
Liikaa ja liian monimutkaisesti. En tykkää olla yksi 100 000 kävijästä muualla ku festareilla.

Mun kreisit frendit Pariisissa

Leena nojailee vinoon Eifeliin

Juhannus vietettiin ihanassa pariisilaisasunnossa, joka oli yhdistelmä antiikkia, kasaria ja täytettyjä eläimiä. Kieroa, eikö? Mesta tuoksui mökille ja sisäpihalta tuli sisälle kosteutta. Ranskalainen lisä osasi kelttiläisyyttään viettää juhannusta oikeaoppisesti. Meillä oli autenttinen mökkifiilis, hyvää ruokaa ja mainiota seuraa. Tunteikkaita keskusteluja yönpimenevinä tunteina ja pienoista haikeutta ilmassa eron edessä. Täydellinen lopetus puolen vuoden kuljailulle ja hulluttelulle.

Henna ja juhannusateria

Viimeinen viikko on mennyt pikapika vauhtia Johannan kyläillessä. On ollut ihanaa, on ollut haikeaa, on ollut rentoa. Viimeisetkin esitelmät on pidetty ja Teganin ja Saran keikka vihdoinkin nähty! Elämästä on helppo nauttia, kun on ihania ihmisiä ympärillä, whatsappin päässä ja skypen ääressä. On ehkä aika mennä elämässä eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Kiitos Utrecht, you have not seen the last of me!

Tuskaa, hikeä ja haikeutta

Haikeuden ja dramatiikan määrä kasvaa eksponentaalisesti joka päivä lähdön lähestyessä. Sunnuntaina laitettiin jälleen kerran Euroopan ruokakulttuurit yhteen ja eilen vietettiin kaunista päivää huokaillen pitkin Utrechtiä - paikanvaihto ei muuta todellisuutta. Huomenna lähdetään vieroitushoitoon Pariisiin (juhlimaan juhannusta) ja maanantaina voi aloittaa lähtölaskennan. Paljon huippuja juttuja kuitenkin vielä edessä. Ilmatilaa keventämään mainioita otoksia lauantai-illalta:

Tältä näyttää onnellinen taiteilija kuudelta aamulla.

Tältä näyttää 90-luvun sekabändi

Valkoiset vaatteet inspiroivat. Huomaa maalipulloa himoitseva katse! Violettia maalia löytyi vielä sunnuntai-iltanakin korvasta.

More paint!

Hymyilin liikaa yhdelle päivälle, piti rentouttaa poskia...
Näitä kasvoja Utrecht vielä ikävöi!

On muuten eksoottinen, lähes thaimaalainen, kokemus pakata kamoja, toimittaa loppusiivousta ja hikoilla. Utrechtiin iski lämpöaalto Saharan aavikolta: ilmassa +30 tunkkainen helle, tuulen vire lähes huomaamattomasti sivelee poskipäitä ja selkärankaa pitkin valuu norona hikipisaroita. Summer time! Huone on palautettu alkuperäiseen kohtalaisen askeettiseen olomuotoonsa ja vaatteet sekä postikortit on aseteltu matkalaukkuun. Joka menee muuten vielä kiinni, mutta sielläpä ei olekaan vielä seuraavan viikon vaatteet! Onneksi stroop wafeleita saa kuljettaa käsimatkatavaroissa. <3

Tunnen Utrechtin kuin kalan vedestä

Nyt kun vaihtoaika on tullut tiensä päähän (2 päivää Utrechtissä, 4 Pariisissa, 4 Utrechtissä) ja allekirjoittanut  on kokenut suomen kielen rappeuman sekä kehitellyt tuhat ja yksi sanontaa, joita suomen kieli ei (vielä) tunne ("tunnen sinut kuin kalan vedestä"), on aika mietiskellä.

Utrechtin kadut on tulleet tutuiksi kuin kotikylän raitit viimeisen puolen vuoden aikana. Täällä ei pelota tai jos pelottaa niin syystä. Tietää miten päästä A:sta B:hen, ja jos seuraa tätä ja tuota bussilinjaa löytää myös varmasti sinne, missä ei ole vielä käynyt. Kondiomaisuuteen ei paljon tarvita; Kun tuntee olonsa turvalliseksi ja varmaksi, on kuin kotonaan. En tunne täällä olevani ulkopuolinen tai vieras, olen utrechtiläinen. Kun turistit kävelevät keskellä pyöräväylää, jaan jokaisen aitohollantilaisen kiroavat ajatukset heitä kohtaan - itsehän en ole turisti. Mutta tämä tunne ei koske Hollantia yleisesti, en ole integroitunut hollantilaiseen kulttuuriin, olen vain omaksunut Utrechtin kodikseni. Amsterdamissa, Haagissa ja Rotterdamissa olen yhä oululainen, joka ymmärtää hollantia - siis turisti. Kun tiistaina ajettiin takaisin Utrechtiin läpi Hollannin, tuntui se kotimatkalta. Mutta samalla viikon vieroitus Utrechtistä oli saanut minut ymmärtämään, ettei kotiinlähtö ole enään kaukana. Moni vaihtari (ja reissarikin) usein tässä kohtaan suree kohtaloaan hienon elämänvaiheen päättymisestä ja arkeen paluusta. Mutta itse olin vain innoissani, kun huomasin, että kohta pääsee astelemaan koneeseen ja laskemaan minuutteja, että näkee itselleen rakkaita kasvoja odottelemassa kentällä.

On totta, että lähteminen on aina vaikeaa. On surullista hyvästellä uudet ystävyydet ja tutuiksi tulleet paikat. Mutta kai kaikella kokemuksella, mitä itse olen tässä lyhyessä elämässä ehtinyt kerätä, tiedän ettei mikään ole koskaan lopullista. Aina pääsee takaisin, todelliset ystävät säilyvät välimatkasta huolimatta, ja hyvä ei lopu aikanaan, jos sen ei anna loppua. Vaikka puoli vuotta Utrechtissä on ollut todella mahtava kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään, on myös arki Oulussa mahtava kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään... ja itseni tuntien tämä ei ole viimeinen retki ja seikkailu. Uusi odottaa kymmenen päivän päästä, kun liian painavan matkalaukun ja kahden käsimatkatavaran kanssa tallustelen Helsinki-Vantaan lentokentältä Kallioon. Kirjojen puutteessa luin juuri uudestaan Tolkienin Hobitin ja Bilboa lainatakseni kotia ajattelee usein, jos ei koko ajan, mutta kotiin ei koskaan palaa sama hobitti seikkailun jälkeen.


Eilen päätettiin meidän party people -porukalla Utrechtkautemme yhdessä Amsterdamin Neon Splashissä. Yhtä mainio meno kuin viimeksikin ja kaikkien tanssijalka vipatti erikoisella, hieman haikealla, antaumuksella. Pitkä kotimatka venytti illan aamuun ja aika moni tyytyväinen hymy hyvästeli toisensa sunnuntaisessa auringonnousussa ("oh, it looks like six in the morning" . . . "that might be because it is half past six in the morning"). Näitä ihmisiä tulisi ikävä, ellen olisi niin varma, että näiden kanssa kohtaamme vielä usein.

Vaikka kovin moni luulee, etten muuta teekään kun korvaan menetettyjä iltoja viime vuodelta (joka on totta, teenjuontiin, outouksien harrastamiseen, kävelyretkiin, tanssiin, juoksuun, lukemiseen, ja löhöilyyn on jäänyt niin paljon enemmän aikaa täällä ;) niin olen myös ihan tosissani opiskellut täällä, ja koko systeemistä on jäänyt käteen muutamia mielipiteitä. Ymmärrän miksi Utrechtin yliopisto on kunnioitettu opinahjo, mutta itse olen onnistunut kahta kurssia lukuunottamatta vastaanottamaan ainakin oman tiedekuntani tasoon nähden aika skeidakursseja. Vaikka se omituiselta kuulostaakin, odotan ihan innolla paluuta Oulun Yliopistoon, kun yleensä kurssitehtävillä pääsee haastamaan itsensä ja kehittämään omaa ajattelua, eikä tarvi tehdä postereita - tai jos pitääkin niin siihen on hyvin perusteltu pedagoginen syy. Tämä on tietenkin myös tottumiskysymys, mutta minusta on huomattavasti motivoivampaa opiskella, kun arvosteluperusteet ovat läpinäkyviä ja arvosteluasteikossa on jotain järkeä. Ehkä tää on vähän nörtsiä, mutta meikä tykkää oppia. Jos tunnen, etten oppinut kurssilla yhtään mitään, olen tuhlannut omaa kallisarvoista aikaani, jonka olisin voinut käyttää niin monella luovalla tavalla. Opiskelu vain opintopisteitä varten sopii ehkä muille, minua se ei motivoi millään tavalla. Maailmassa on niin monia asioita, joita voisin opintojen sijaan tehdä, ja siispä opintojen täytyy mun mielestä ylittää siisteydellään ja mielenkiintoisuudellaan nuo muut asiat. Mutta onneksi kaiken hampaiden kiristelyn ja tuskailun jälkeen, jopa skeidakurssit alkavat olla paketissa: enää yksi tentti, tyhmän ryhmäesseen viimeistely ja sen esittely. Kiitos Universiteit Utrecht kaikesta extra curricular aktiviteeteista.

Kai sitä voisi vielä puhua paljon omasta henkisestä kasvusta, mutta tänään ei kauheasti ajatus kulje. Mutta all in all, kuka tahansa muuttaisikin Utrechtiin nauttisi varmasti ajastaan täällä! Tulisin mielelläni takaisin ja varmasti tulenkin.

Maalla ollaan: kukko hyökkäs pyöräretkellä

RRaRRRRRR niinku merirosvot konsanaan

Kahden tyttären festarikamat pienessä autossa. Ei jäänyt paljon tilaa

Hullu meininki Saksassa! Hyvä kun hengissä selvittiin. Ainoana vammana nuhayskäkuume, mutta se on pientä verrattuna kokemusten rikkauteen. Voi veljet, mistä aloittaisin. Festarit oli aivan mielettömät. Imagined Dragons ei ollut koskaan soittanut niin isolle yleisölle (kutakuinkin 70 000 ihmisen yleisölle), ja totesivat keikan aikana, että Saksassa festarit on kreisempiä. Allekirjoitan tämän. Kun musiikkimaku on mitä on, voi rokkifesteillä nautiskella musiikkia FUNista 30 seconds to marsiin ja siitä koko matkan räpin pariin, CROhun ja Dizzee Rascaliin. Aivan uskomattomia keikkaelämyksiä, eturivin kokemuksia 80 000 muun festari-ihmisen kanssa ja paljon paljon saksalaista musiikkia.

Perjantain sydämen tykytykset: Jared Leto ehkä viiden metrin päästä!
IIIKS!

30 seconds to mars oli aika tajuntaa räjäyttävä kokemus

Ylipäänsä festarit oli kuin viikon partioleiri alkoholilla vieraassa maassa. Nyt tiedän miltä tuntuu olla vaihtari, joka ei puhu englantia lähes laisinkaan! On jännää viettää aikaa pelkkien saksalaisten kanssa, kun osa sanoo jo kättelyssä, ettei niiden englanti ole "the yellow from the egg" tai "my English makes no one as fast after me" tai jotain sen suuntaista. Mutta sain paljon irti niiltä jotka englantia taisivat ja toisen puoliskon keskusteluita saattoi seurata vajaalla ymmärryksellä. Ehkä toisen päivän jälkeen yksi jamppa huomasi, etten puhukaan saksaa ja totesi, että se selittääkin miksi hymyilen koko ajan. Ymmärryksettä on varmaan onnellisimmillaan.

Erikoisrasva oli tarpeen kun mittari näytti varjossa +25

Leirifiilis

Eifel oli todella kaunis. Muutenkin ajomatka Saksaan oli yhtä suurta elämystä, kun heti Hollannin rajan jälkeen puut kasvoi jumalattoman suuriksi ja vuoret alkoi kohoilla. Aikamoista puolen vuoden lakeuden jälkeen. Maailman suloisimpien kylien keskellä ei uskoisi järjestettävän mitään niin jäätävän likaista, rokkaavaa ja rähjäistä kuin Rock am Ring. Mutta siellä se kuitenkin joka vuosi järjestetään ja siellä vuosi toisensa jälkeen ihmiset rakastaa musiikkia. Tapasin tyypin, joka oli siellä tänä vuonna 16. kertaa. Jopa seudun mummelit tsiigaa Rock am Ringin live-lähetyksiä telkkarista.

Eifelin vanhin linnoitus Trierin ja Luxenburgin rajalla.
Huomaa pelottavat satumetsät

Loppukevennyksenä 30 seconds to Marsin keikka kokonaisuudessaan, ehkä meitsi näkyy siellä!

Urani ekstrana on urjennut

Ah, ja mihin taide-elämyksiin voikaan päästä mukaan, kun tutustuu hullun hurmaaviin kotkalaisiin. Vaikken ollut itse elokuvan tekijäpoppoossa mukana, pääsin korkkaamaan oman "15 minutes of fame" -hetkeni  Tanssii susien kanssa -lyhytelokuvassa, joka osallistui tänä vuonna Uneton48 kilpailuun ja valikoitui finalistien joukkoon. Mainio pätkä löytyy katsomosta ja äänestämään (ja klikkailemaan itsensä filmin katseluun) pääsee tästä. Kiitos Susan 'Ruusunen' Heikkisen meikä viikkaa pyykkejä tanssifilmin äitinä.

Tanssii susien kanssa hyvät ihmiset.

Rock am ring eli unexpected journey

Saksalainen räppi soi ja kohta lähdetään! Elämä on ollut koulutyötä toisen perään, mutta nyt ansaittu viikon loma Saksan maalla on niin kynnyksellä, että saa jo huokaista ja nostaa jalat pöydälle. Huomenna lähdetään ajamaan kohti Eifeliä, jossa massiivinen Rock am Ring (saksantaidottomille suomennos: rokkia formularingissä) kasataan pystyyn tällä viikolla. Tiedossa jotain hieman pelottavankin eeppistä, halpaa belgialaista olutta (koska siinä ei ole panttia?), grilliruokaa, uusi teltta, lainamakuupussi ja kylmät yöt. Myöskin kutkuttavan hyvää musiikkia ja saksalaista seuraa. Onneksi osaan olennaiset saksan perusteista: "Ich liebe dich, liebst du mich?" "Ich bin en pickniker" (tai jotain sen suuntaista piknikihmiseen viittavaa) "und ich far auf autobahn". Kyllähän näillä pääsee jo pitkälle?

Pakkasin todella monet lämpimät paidat ja törkeimmät kuteet messiin. Onneksi festareilla saa oikein luvan kanssa kulkea haaremihousuissa. Tässä hieman kuvamateriaalia mun kassialma pakkailuista. Ei mennyt niinkuin Strömssössä, kun suurin reppu on Kånken.

Huomaa pinkki retkituoli - erityisesti tätä tapaustan varten ostettu
(Kuvassa myös Satellite Stories sinisellä pohjalla - joiden brittiläinen vastine The Wombats soittaa RaRissa)

Männä viikolla on juhlittu alakulttuureja Utrechtissäkin. Lauantai vietettiin Julianaparkissa, joka on Utrechtin suloisin virkistysalue: keskellä suurta puistoa on pieni eläintarha, jossa näytillä bambeja, riikinkukkoja, undulaatteja, kanoja, kukkoja ja jotain nimettömiä tsirboja. Puisto kuitenkin täyttyi lauantaina Utrechtiläisistä rastoista ja irokeeseista. Musan merkeissä jammailtiin enemmän tai vähemmän aurinkoinen päivä. Koko vaihtoajan olen pohtinut missä kaikki 'erilaiset' ihmiset Utrechtissä piilevät, kun kaikki neidit kulkee täällä pitkässä tukassa ja jätkillä on lyhyt malli. Ei poikkeuksia. Mutta onkos tuo ihmekään, kun kaikki tsillaavat Julianaparkissa. Oli kuin Ouluun olisi palannut. Pohjoisen juomavedessä täytyy olla jotain sallivaa, kun liian homogeenin väestö järkyttää tytön mieltä. Saatiin myös bagelin vastikkeita ex-Arnoldsin tädiltä lohella, namnam. Kesäkesäkesä, kun lohta on leivällä!

Leenan herkkubrunssi

Askartelin itselleni aamukamman, että muistaisin jokaisen päivän olevan lahja. Tai ainakin, että aika kuluu. Tänään se kertoo, että on 24 päivää jäljellä ja Rock am Ring. Hyvältä näyttää, jos numeroihin ei liikaa tuijottele. Joidenkin mielestä "kaikki hyvä loppuu aikanaan" on lohduttava lausahdus. Ei se kyllä ole, mutta jos on alusta asti tiennyt tämänkin ajan tulevan päätökseen, ei sitä ota niin raskaasti. On ihan kiva laskea päiviä, kun tietää, että 24 päivän päästä näkee ainakin yhden rakkaan perheenjäsenen ja pääsee nauttimaan Suomen ennätyskuumasta kesästä. On hyvä tulla tänne toteamaan, että omassa maailmassa on loppuen lopuksi kaikki ihan hyvin, kun yhen mielettömän mahtavan kauden loppu ei ole mitään siihen verrattuna, minkälaisen loppumattoman kauden pariin saa palata.

Ensi viikolla raporttia, kuinka paljon asteikolla yhdestä kymmeneen kuolin Saksassa.

Loppukevennyksenä mun kotikulmat auringonlaskussa. Onhan ne hulvattomia.

Kuukausi jäljellä

Hui, minne on aika rientänyt! Kuukausi Hollantia jäljellä, viisi takana. Reflektointi siitä, mitä on jäänyt käteen ja mitä ei halua muistella on tuleva, kun aika taas pyörähtää käyntiin Suomeen palattuani. Utrechtissä aika ei tunnu kulkevan kuin normaalisti, välillä huomaa kuukauden kuluneen ja se tuntuu yhdeltä todella tapahtumarikkaalta vuorokaudelta. Itselläni aika pysähtyi, kun juna nytkähti liikkeelle Oulussa viime joulukuun puolella ja sittemmin ajan kulu on liittynyt vain rahamäärien hitaaseen mutta varmaan hiipumiseen. Nyt kuitenkin aika konkretisoituu hyvästeihin ja asianhoitoon. Voi niin monta paperia ja lomaketta täytettävänä! Omaa lähtöään, paluutaan, pakkaamistaan ajattelee paljon aktiivisemmin, jos katsoo toisen lähtöä vierestä. Ensimmäinen vaihtofrendi postitetaan kotiin ensi viikolla ja seuraava lähtee kesäkuussa ihan piakoin. Täältä hyvästely on aivan erityistä hyvästelyä: se on luopumista uudesta tuttavuudesta, ystävästä mahdollisesti täysin, facebookyhteyttä lukuunottamatta. Vaihto-opiskelu on luopumisen taidetta. Mutta niin monen muiston ja kokemuksen lokerointia ja liittämistä omaan identiteettiin. Jos saisin nyt kaikilta (myös tylsiltä) kouluhommiltani keskittyä viimeiseen kuukauteen, jokaisen päivän pieneen seikkailuun, Rock am Ringiin, uuteen Neon splashiin, Pariisiin, Teganiin ja Saraan, ja näihin tyyppeihin täällä, olisin tosi mielissäni. Mutta olen tosi mielissäni muutenkin. Vaihtoelämä on makiaa.

Bongasin hääparin! Utrecht kukki kuin morsian ja syreenit tuoksuu.

Satasataropisee

Lauantain kukkamarkkinoilla oli värikästä ja hajukasta

Mikään ei ole niin intiimiä kuin kaksi ihmistä viikon kuudessatoista neliössä sadesäällä. Mutta hyvin touhukkaasti tästäkin Oulu-invaasiosta selvittiin. (Aidosta oulu-invaasiosta, mutta siitä lisää myöhemmin.) Otin siis viikon lomaa kouluhommista ja suoritin turistitoimintaa Ruutin kanssa koko viime viikon. Vierailtiin Oude-Zuilenissä ja kastuttiin täysin ihastellessamme maaseutua, lehmiä ja ihmeellistä siirtolapuutarhaa. Koettiin Zuilen slot, 1700-luvun varhaisfeministi Belle van Zuilenin koti, joka oli siis sateisen päivän ainoa suojasatama. Hienosti päätettiin leikkiä prinsessoja mekoissamme juuri sinä päivänä, kun taivas oli levällään pitkin tätä maata sateen muodossa. Ei menny niinku Strömsössä, kengissä oli vettä, bussikortti tyhjeni, goretextakin vedenpitokyky kulunut loppuun ja hanhetki meinas käydä päälle. Mutta siltikin pikkutytön sydäntä lämmitti kartanomainen linna, jonne ei edes rakastajat päässeet kyläileen, kun oli vallihauta ympärillä ja tanssiaisissaki piti vaan vihkoon kirjotella, kun ei saanut puhua.

Turistina Utrechtissä, Dom kerk tuin, Tuomion puistikko vapaasti suomennettuna

Kyräiltiin pitkin Amsterdamia ja Utrechtiä täysturisteina, vaikkakin ilman karttaa (koska meikä on nii hyvä.) Käytiin kaupunki kierroksilla, kanavakierroksilla, shoppailukierroksilla ja kahvilakierroksilla. Elämä osaa olla aika makiaa. Amsterdamista opin aika paljon enemmän, kun ei ole siellä tottunut menemään silmät ja korvat auki. Kaupungin historia on kyllä mielenkiintonen, ja onhan siellä paljon nähtävää.. kuten se Anne Frank huis, jonne jaksoin vihdoin jonottaa. Onhan se hyvä muistutus vielä tänäkin päivänä, mihin vihapuhe voi pahimmillaan johtaa. Kun Amsterdamissa kuljeksii, on karua ajatella, että kerran siellä oli erityinen juutalaisasuinalue, ja 105 000 juutalaista. Heistä 5000 palasi (kortteliin, joka oli Pohjois-Euroopan kovimman talven jälkeen revitty kasaan epätoivoisessa polttopuun metsästyksessä.) Mutta tällaisilta ajatuksilta ei voi välttyä, jos käy Anne Frankin piilopaikassa: huoneet perheen kätkössä on jätetty symbolisesti tyhjilleen kuvaamaan kaikkia niitä holokaustin uhreja, jotka eivät palanneet Amsterdamiin.

Kun sanoin, että viikko oli todellista Oulutykitystä (tai kutsuin sitä invaasioksi, mutta tykitys on kuvaavampi, tuli nimittäin aika tyrmäävästi päälle), tarkoitin myös hämmentävää kohtaamista Utrechtin kadulla ja klubilla. Oululainen Satellite Stories saapui kaupunkiin kiertueellaan ja opiskelufrendinkin bongasin kadulta päivällä ennen keikkaa. Ja pitihän se Oulun ihme nähdä! Ja olihan se hyvä! Utrechtin Tivolin peilisali villiintyi keikan alkaessa niin, että kolmannen kerroksen lattia tuntui vajoavan suoraan katutasoon ja biisien sanoituksetkin raikasivat. Illassa yhdistyi hyvät tanssirytmit ja ihanan innokkaat hollantilaiset. Aivan mahtava meno ja todella paljon onnellisia (uusia) faneja poistui paikalta keikan jälkeen. Myös me. Päivä ja ilta ja viikko olivat jotenkin ihan todella absurdeja kaikessa oululaisuudessaan. Sitä kun monesti miettii, kuinka mainiota olisi jos rakastamansa paikat voisi yhdistää yhdeksi täydelliseksi kaupungiksi, niin nyt sai kokea aika hyvin miltä se tuntuisi.

Oululaiset oululaisen bändin keikalla Utrechtissä:
Oululaisuus oli eksoottinen hitti tänä iltana!

Ja ne euroviisut! Voittoa ei tullut, mutta kisakatsomo oli kullan arvoinen menestys. Pikkuboksini oli pullollaan viisukansaa ja tunnelma katossa. Pelattiin euroviisubingoa ja juotiin sangriaa, bingopalkinnoksi salmaria ja mussuteltiin suklaakakkua. Äänestämään ei pystytty, koska prepaid-liittymät olivat äänestyksessä kiellettyjä ja Hollannin äänestyskeskus ilmeisesti kävi niin kuumana ettei meidän suomi-äänet menneet läpi edes normaaleista liittymistä. Harmi, muutenhan voitto olisi ollut taattu.

Meillä kannustettiin myös Ruotsia. Tolerantisti hurrasimme heille.

Dindongkannustajat sekä emäntä

Viisubingo oli menestys

Loppukevennyksenä Saana ja Ruuti kirpputorilla. Viikko oli ihana, oli ihanaa saada vieraita, mutta on myös ihanaa saada hetken hengähdys yksin ennen paluutaarkeen (painavien koulutöiden pariin.) Muutamat hommat pietäisi vielä jaksaa. Oli helppo hyvästellä, kun tiesi että kohta nähdään.

Hollantilaisista ihmisistä ja muista rakkaushommista

Hollantilaiset - niistä en ole tainnut paljon pukahtaa. Paitsi yhden blogillisen. Mutta ne itse ihmiset, ne tyypit, Nederlandse mensen. Tänään olen niin lovestruck Romeo hollantilaisia ja tätä kaupunkia kohtaan, että nyt on hyvä aika kertoa muutama sana niihin liittyen.

Kävelin tänään pyörälleni hiljaisen keskustan, tai hollantilaisittain hiljaisen, läpi. Mukavanoloisista kapakoista kantautuu välillä kaduille naurua ja ihmiset jakavat tupakkansa patioilla, vaikka pimenevässä illassa on vähän liian kylmä istuskella ulkona. Aina välillä joku meinaa pyöräillä päälle. Sellainen on Utrecht viikkoiltoina, aika rauhallinen, mutta kutsuva. Äsken ohitettiin just se Fazerin mainoksista niin tuttu sininen hetki, jota katsellessa ei voi ajatella muuta kuin Fazerin sinistä ja vähänkö se maistuis hyvältä tässä samalla ku tallustaa. Utrecht on kaunis päivällä, mutta jotenkin erityisen flirttaileva se on illalla juuri ennen pimeää. Nää on semmosia hetkiä, kun ainoa oikea teko on kuunnella Dire Straitsia täysillä, kun pääsee kotiin ja maata lattialla hymyilemässä. Ettei vaan karkais - tunne siis.

Miksi mä olen niin onnellinen Hollannissa? Ensinnäkin, koska satun olemaan vähän enemmän eksentrispositiivisideologinen ihminen, joka uskoo, että olemalla onnellinen luo enemmän onnellisuutta ympärilleen. (Joka ei tietenkään onnistu, jos on kamalan surkeaa, mutta jos on semikivaa, niin kivan voi eksponentaalistaa helposti olemalla vaan vähän onnellisempi siihen päälle..) Toiseksi, koska olen ollut aika onnekas pikkuvaihtari. Usein kuulee Utrechtin kansainvälisiltä opiskelijoilta, ettei hollantilaisiin saa luennoilla tai muutenkaan oikein kontaktia. Heihin ei tutustu. Itse olen kuitenkin kokenut päinvaistaisesti, hollantilaisia on äärimmäisen helppo lähestyä, ja he lähtevät läpänheittoon aika helposti mukaan. Hyviä lähestymistapoja ovat myös 1) heistä puhuminen, kukapa ei rakastaisi jauhaa itsestä ja omasta kulttuurista, 2) säästä puhuminen, täällä kun ei koskaan tiedä missä seuraa raekuuro piileksii, tai 3) sarkastisesti luennosta keskustelu, kukaan ei  kieltäydy kouluväsymyskeskustelusta. Olen onnekkaasti tutustunut muutamiin todella mainioihin yksilöihin, jotka on tehneet mun täällä olosta erityisen. Ne on myös niitä ihmisiä, joiden takia tänne haluaa tulla takaisin. Niiden ihmisten takia erityinen mulle on Hollanti, ei erasmusvaihto.

Näitä kulmia ja temmellyskenttiä tulee ikävä. Oon myös löytänyt aika uskomattomia vaihtarikohtalotovereita, joiden kanssa saa uskomattoman makeat naurut. Yllättäen, ehkä vain itselleni yllättäen, olen myös löytänyt suomalaisia valioyksilöitä, joka voi joskus pois niiltä mailta olla hankalaa. Ei ole kuitenkaan mitään epäilystä, etteikö Suomen kiertueet tulevaisuudessa olis vähän laadukkaampia. Niinpä kulttuurista huolimatta on tullut keräiltyä ihan mellevä sekotus ihmisiä, jotka leikkii mun kanssa leikkipuistossa, kaivautuu maailmansodan aikasiin tunneleihin, paistaa lättyjä ja naureskelee hollantilaiselle muodille kaikella rakkaudella. Koska sitä Utrecht on pohjimmiltaan, silkkaa rakkautta. (Oh yeah, peace and love lopetus tähän tarvittiinki!)

Ihminen on toiselle koiranpentu mielissään siitä ku tulit takasin kotiin.

Eläimiä, musiikkia, eläinmusiikkia!

Mä vaan haluaisin nyt jakaa kaikkien kanssa elämäni eläimet - animal planet- suoraan Utrechtin sydämestä. Minä kuvittelin tulevani KAUPUNKIIN vaihtoon. Tyhmä kun olin luulin et täällä on metroja ja ratikoita ja kaikkea jännää, mut täällä olikin pyöriä. Ja päädyin asumaan kaupungin laitamille. Aluksi omaksi pettymyksekseni, sittemmin ilokseni.

Kaikki tunnettekin ystäväni Petterin, joka asustaa kanssani 20 minuuttia Utrechtin keskustasta itään. 30 minuuttia, jos pitää ehtiä junaan.

Nykyään lampaat määkivät takapihalla. Heräsin yöllä vähän erilaiseen naapurihäiriköintiin, lampailla oli pippalot. Mutta onhan ne maailman suloisimpia, kun niillä on karitsoja ainakin sama määrä kuin mammoja, ja ne hyppii ympäri tuota...laidunta? Olemme yhäkin keskellä kampusta.

Analysoinnin jälkeen toteas, et pikkulampaat sanoo "Mää" ja isot lampaat "Bää"
Mun takapiha

Joskus ne tuijottaa eikä sano mitään ja sitte yhtäkkii määkii.
Luulis, et tyyppi tunnistaa omansa, mut ei sitten vissiin

Mun juoksulenkkipolku kulkee Utrechtistä etelään. Muutama juoksuaskel ja ollaa kaupungin ulkopuolella. Siltä reitiltä on aina löytynyt ihmeitä, mutta erityisesti nyt keväällä kaikki on aivan erityisihmeellistä. Mulla tulee ikävä tätä reittiä. On vähän eri asia katsella ankeita mäntyjä Oulussa kuin lammaslehmäLINTUjoutsenMIKÄ-TUO-ONkanikaniKAURISkukkakukkakukkaPUU.

Taustalla De Uithof (kampus) edessä paikallinen laanaoja

Lehmä

Kaikkien juhlapyhien päälle täällä on vietetty jotain kaatuneidenmuistopäivään verrattavaa sekä vapautuspäivää - bevrijdingsdag. Bevrijdingsdagina päästiin kesän ekoille festareille ja sää suosi. Varmaan +25 lämmintä, aurinko porotti siniseltä taivaalta. Musiikki oli leppeetä ja ihmisiä paljon. Kaikilla hyvä fiilis. Välispiikit toitottivat, kuinka mukavaa oli vapautua saksalaisista. Jotenkin vähän absurdia 2000-luvulla. En voisi kuvitella jatkosodastavapautumisfestareita, jonne kerääntyis ihan hulluna porukkaa kuunteleen musaa ja hurraamaan aina kun mikkiin huudetaan: "Mahtavaa kun vapauduttiin venäläisistä!"

Ewert and the two dragons oli ihana kesäpäivän jalokivi

Kursseista sen verran, etten olekaan enää yhtään niin varma onko tää taidehistoria mulle. Eilen opiskeltiin surrealismia neljä tuntia putkeen. Mä kestän Dalimaisen silmän leikkauksen (koska tiedän et se on tulossa), mutta kun opettaja sanoo kymmenennen kerran: "Ja tässä näette taas kuinka naisen vagina muuttuu silmäksi." On se jo vähän liikaa. Puhumattakaan 45 minuutin mykkäfilmistä papin salatuista himoista naisia kohtaan (The seashell and the clergyman). Itse asiassa kaikki tämä oli kovin mielenkiintoista, mutta kun ulkona on päälle kaksikymmentä lämmintä ja rennot kesämeiningit ei voisi vähempää kiinnostaa halusi Dali olla osa populaarikulttuuria vai ei. Suomessa yliopisto lopetetaan jo vappuna, kun ei ole edes lämmin. Täällä tahkotaan vielä kaksi kuukautta. May the force be with me!

Drie vingers in de lucht voor Willem!

Hollantilaiset juhlamenot on kuulkaas vakava asia. Viisi miljoonaa sujahti valmisteluihin, kun Willem Alexanderista tuli Kuningas Willem Alexander ja koko Euroopan (kuninkaallis)kerma kokoontui Amsterdamiin. Tiistaina kävi mielessä, että Amsterdam oli sillä hetkellä ehkä Euroopan vaarallisimpia paikkoja hengailla. Luulisi, että yhtä jos toistakin terroristia kiinnostaisi kaikki Euroopan ja muun maailman kuninkaalliset ja tärkeimmät päättäjät (ja Kofi Annan) samassa paikassa samaan aikaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja juhlamenot saivat jatkua rauhallisesti elektromusiikin rytmittäminä. Ainoa vaaratekijä: rikkoutuneet pullot kadulla. Mutta mitä täällä oikeastaan tapahtui?

Koninginnenacht - kuningattarenyö velvoitti pukeutumaan oranssiin,
onhan Beatrix Koninginne van Oranje

 Tiistai-iltana juhlistettiin siis viimeistä päivää Kuningatar Beatrixin 30-vuotisesta valtakaudesta. Kaikkien rakastama kuningatar allekirjoitti 'eropaperinsa' aamulla dramaattisesti: Nyt minä en ole enää kuningatar. Perinteisesti tämä päivä on kuin vapunaatto iloista mieltä ja paljon alkoholia. Seuraavana aamuna kuuluu kuitenkin nousta aikaisin nautiskelemaan Koninginnedagista, edeltävän kuningattaren syntymäpäivästä. Itse voin ylpeänä kertoa, että olin neljän tunnin unien jälkeen seuraamassa Bean eroa kymmeneltä Utrechtin keskustassa. Voi sitä helpotuksen määrää, kun kuningatar muuttui ihan vain maan tärkeimmäksi isoäidiksi. Iloinen muori kuoriutui sieltä.

Aikainen aamuherätys Koninginnedagina

Kuningattaren päivänä kaikkialla Hollannissa perinteisesti on Vrijmarkt, eli ihmiset kaduilla myymässä ihan kaikkea.. jatkojohdoista alusvaatteisiin ja käsintehtyihin koruihin. Vanhemmat lähettää lapsensa esiintymään kaduille (voi niitä traumoja) ja DJt pistää soittovehkeensä pystyyn vapaisiin kadunkulmiin. Karnevaalimenot voivat alkaa! Välillä oli kyllä kaiken edellisyön paskan keskeltä hankala sanoa, onko läjä krääsää myyntipiste vai ihan vaan yleinen roskaläjä.

Läjä paskaa

Oikea myyntipiste (huomaa jatkojohdot!)

Myöhemmin Hollanti kerääntyi vastaanottimien ääreen seuraamaan Willemin kruunajaisia ilman kruunua (koska se oli liian painava päähän laitettavaksi...hmm.) Mekin oltiin paikalla. Seurattiin kruunajaisia aukiolla yhdessä muiden Utrechtiläisten kanssa. Ensin livebändi viihdytti enemmän tai vähemmän väsynyttä kansaa, ja lopulta suurelta screeniltä saatiin seurata Willemin slow-motion marssia kirkkoon ja kuunnella todella epämääräinen kansallishymni. (Joka soi vielä useampaan kertaan päivän aikana, muttei missään vaiheessa niin selkeänä, että olisi saanut melodiasta kiinni.)

Vapautunut Bea

Kolme sormea ilmaan Willemille!

Ilta meni mukavan sutjakasti. Nautinnollinen juhla kaiken kaikkiaan tämä oranssiparaati. Voisin osallistua toistekin. Seuraavana päivänä vietettiin suomalaista vappua piknikillä. Sima onnistui, meni kaupaksi ja loppui. Aamulla paistettiin munkkeja (tai iloinen ylioppilas paistoi ja meikä sokeroi.) Päivä oli varsin ihana. Onnea lumisateiseen Ouluun! Mulla on aika törkeät rusketusraidat selässä eilisen jäljiltä.

Munkinpaistaja Leena

Kuninkaallinen vappupiknik

Koska otin kuninkaalliset menot niin vakavasti, unohdin kokonaan olevani opiskelija ja huomenna on kuulema jonkinmoinen deadline. Nyt siis reippaisiin töihin rentoilun jälkeen. Olen viimeisen tunnin naureskellut sille, ettei Oulussa yksikään opettaja laittaisi palautuspäivää vapun jälkeen, siellä tiedetään paremmin. Tot ziens!

Simajaiset

Uudet kurssit on alkaneet ja loma on ohi. Niin ohi, että ehti jo stressiä pukata. Mutta onneksi ensi viikolla on sopivasti niin monta valtakunnallista hömppäjuhlaa, ettei tarvitse paljon opinnoista piitata. Ensi viikolla koko maa räjähtää Koninginnenachtin (Kuningattaren yö) takia. Kaupat on jo nyt täynnä törkeitä ja vähemmän törkeitä oransseja vaatteita (Bea Bedankt -toppeja ja Welkom Willem -t-paitoja), sinipunavalkoisia kasvomaaleja, Hollannin lippuja etc. You name it they have it! Koninginnenacht on kuin vapunaatto Suomessa: paljon ihmisia kaduilla hyvissä juhlatunnelmissa teema-asusteissa (haalarit ja oranssit kuteet menee musta ihan samaan kategoriaan.) Utrecht on siitä erikoinen, että täällä on koko kaupungin kokoinen pihakirppis aina Koninginnenachtina. Tai kuten moni hollantilainen sen sanoo, ihmiset myy kaikkea paskaa, mitä ei itse enää tarvitse. Ilmeisesti asenteista huolimatta kaikki rakastavat tätä perinnettä. Mikäs siinä humalassa tehdä heräteostoksia.

Seuraava päivä, Koninginnedag, jatkaa oranssilla linjalla, mutta päivä on enemmän koko perheen juhla (vert. vappupäivä.) Ihmiset kokoontuu keskustaan ja puistoihin nauttimaan lämpimästä päivästä ja juhlimaan kuningatarta. Tänä vuonna päivä on kuitenkin erityiserikoinen, sillä kuningatar astuu tällöin alas valtaistuimeltaan ja luovuttaa kruunun pojalleen, Willem Alexanderille. Oletan, että tätä juhlitaan taas kovin kosteissa merkeissä kautta maan.

Ensi viikolla myös luvassa ainakin liberation day ja joku hiljentymispäivä, mutta kuka pysyy mukana. Hollantilaiset tykkää pitää myös taukoja töistä. Jokainen kristillinen pikkutapaus on huomioitu vapaapäivällä ja toukokuun ensimmäinen viikko on yhtä karnevaalia. Totta kai aion myös juhlia suomalaisen työn juhlaa vappupäivänä. Simat on kypsymässä, munkinpaistaja ilmoittautunut ja piknikpaikka valkattuna. Nyt vaan toivotaan hyvää, parempaa, parasta säätä, mikä on kovin todennäköistä nyt kun kevät on todella iskenyt Utrechtiin.

Simasta puheenollen tein sitä ensimmäistä kertaa eilen. Kuinka jännää voi olla! Meinasin heittää ihan väärät ainekset kattilaan, mainitsematta edes oikeidein sokerien löytymisen vaikeutta. Vieläkään en ole ihan varma onko hulvaton paskiaissokeri (basterd suiker) samaa settiä kuin fariinisokeri, mutta yrittänyttä ei laiteta. Sokeri kuin sokeri. Koska oon aina ollut kade ruokabloggaajille, seuraa kuvasarja simajaisista:

Sitruunat

Sitruunat paskiaissokerissa
(En ihan vielä luovu opiskelusta ja ala freelancerkuvaajaksi,
vaikka aivan äärimmäisen lahjakas olenkin)

Loppukevennyksenä mainittakoon, nörde kun olen, että saavutin viime jaksossa mahdottoman! Sain pitämästäni esitelmästä arvosanaksi yhdeksän, joka siis sallitaan vain ihmisille, joiden tiedot vastaavat opettajan tasoa. Score! Ei hullummin 'vain opeopiskelijalta'. Pari päivää sitten sain kuulla, että enhän mä opettajana paljon enempää kuin 800€ kuussa tienais niin sama muuttaa Hollantiin baarimikoksi (tienaamaan about 500€/kk). Musta tuntuu, et mua ei oteta ihan tosissaan, kun kerron mitä opiskelen. Well, in your face basterdsuikers, mulla on sentään taattu työpaikka tulevaisuudessa. (Ja ilmeisesti todella paljon parempi palkka kuin hollantilaisilla opettajilla...)

Neonsplashed roadtrip pohjoseen

Amelandin avarat maisemat. Oli muuten myös maailman tuulisimmat maisemat.
Bussi meinasi tippua tieltä ja housut lähteä tuulen mukaan, kun puhalsi niin hirmusti.

Nyt voisin sanoa saaneeni kattavan kuvan Hollannista: neljän kuukauden ja viikonmittaisen road tripin jälkeen. Etelän Keski-Eurooppalaisuus on nähty Maastrichtissa, Rotterdamin teollisuuskaupungin ihmeet, Amsterdamin turistikarttojen ulkopuoliset menomestat, Utrechtiä muistuttavat pikkukaupungit ja kylät, sekä erilainen samanlainen pohjoinen saarinen ja sairaan suuri taivas. Pysyn mielipiteessäni. Hollanti on maa, joka yhdistää vastakohdat yllättävällä tavalla.

Tää on pieni maa, joka kärsii tilan puutteesta ja asuttaa opiskelijansa kontteihin, mutta kun maan läpi ajaa autolla, junalla tai bussilla valtavien peltojen vihreys (tai satunnaisesti kukkien keltaisuus) särkee silmiä. Kun ympärillä on hulluna tilaa on vaikea ymmärtää, että asunnot maksaa maltaita ja vuokralla asutaan viiden alkujaan tuntemattoman kämppiksen kanssa. Kun Amsterdamiin saapuu Utrechtistä ovat keskustan asunnot niin lähellä rataa, että voin tsiigailla sisustustyylejä ja parvekekukkia. Ollaan vähän eri sfääreissä kuin Oulussa, jossa ei huomaa saapuneensa keskustaan ennen kuin juna jarruttaa raiteelle. Kun on koko elämänsä hokenut, että Suomi on pieni maa, tajuaa Hollannissa, että Suomi on isompi kuin laki sallii ja tilaa kuperkeikoille ja sirkustempuille on niin paljon että melkein hävettää.

Automatkalle kannattaa valita valiojoukot: Pierre, Caro ja Henna sekä ystävämme hylje

Sisäinen hippiys vapautuu vähemmälläkin, mutta Texelillä piti kaivaa
haaremihousut eriin ja mummolasit naamalle.

Hollannin asukasluku on 17 miljoonaa. Kun torstaina odoteltiin lauttaa Amelandille (tunnettu myös toisella nimellään Dick island, kuten voit ymmärtää kartasta), mietin missä ne kaikki 17 miljoona piileksivät. Toisella puolella meri ja toisella puolella lintujen bailut tyhjällä tasangolla. Kontrasti todella asutun Hollannin ja pohjoisen välillä on sanoinkuvaamaton. Texelillä (pohjoisen saarista suurin) on enemmän lampaita kuin ihmisiä. Epäilen myös, että täällä on enemmän hevosia kuin ihmisiä. Eikö se ole vähän outoa, kun olet keskellä ei-mitään ja löydät yhden talon ja sen talon pihalla on tietenkin niitä lampaita, mutta lisäksi myös 10 hepoa laitumella. I mean, mitä niillä hevosilla tehdään?!

Missä kaikki on? Henna ja suuri tyhjyys pohjoisessa

Texel, näissä maisemissa kasvaa liberaaleja

Matkalla Couchsurfattiin kahden perihollantilaisen perheen luona. Molemmat perheet olivat aivan äärimmäisen mukavia ja oli mahtava kokemus nähdä, miten normi hollantilainen elää. Mutta kuten aina, Hollanti yhdistää vastakohdat yllättävällä tavalla. Vaikka molemmat perheet olivat todella hollantilaisia, he olivat sitä eri tavoin. Ensimmäiset hostimme, Ted ja Neeltje, olivat todella liberaaleja, todella rentoja ja hassunhauskoja hieman ironisella hollantilaisella tavalla. Perheen kolme lasta käyttäytyivät todella hyvin ja oli aivan äärimmäisen avoimia meitä kohtaan, mutta samalla perheestä välittyi kohtalaisen avoin kasvatustyyli. Elämä otetaan vastaan rennon letkeästi pyörittämällä karnevaaliasustekauppaa Hollannin kuivimmassa ja aurinkoisimmassa De Koogissa, Texelillä. (Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa) Ted ja Neeltje kuuluivat niihin hollantilaisiin, joiden kanssa iltaa istuessa he yhtäkkiä kysyvät: Haittaako teitä, jos me vähän poltetaan samalla? Texelillä ei ole yhtään koffieshopia, mutta Tedillä on sen sijaan henkilökohtainen diileri. Nyt myös tiedän, että Hollannissa on laillista kasvattaa itse kolme tai viisi kannabiskasvia. Kannattaa olla kolme, ihan vaan pysyäkseen varmasti lain paremmalla puolella. Toiset hostimme taas olivat akateemikkoja, joiden iltateekeskustelut pyörivät hollantilaisten taidemaalarien töiden arvioinnin ja Uithofin arkkitehtuurin ympärillä. Vanhemmat omistivat Golf-radan ja tytär oli taiteilija. Kukaan perheenjäsenistä ei ollut koskaan käynyt koffieshopissa tai polttanut pilveä, kotikaupunki oli pikkuruinen Leuwaarden, ja mielipiteet patrioottisia akateemisin maustein. Perhekokemukset eivät olisi voineet olla erilaisempia. Kummassakin huushollissa kuitenkin saimme äärimmäiset hyvät unet ja vieraanvaraista kohtelua. Niin samanlaisia ja niin erilaisia.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Hollantilaisen musiikkimaun persoonallisuushäiriö. Seuraava video kertoo kaiken olennaisen, Dubstep musikaali olkaa hyvät.

Hollanti on kanaaleja ja tulppaaneja ja söpöjä kaupunkeja kuten Utrecht. Hollanti on kuitenkin myös räkäistä dubstepiä ja liikaa ihmisiä pienessä tilassa hyppimässä ja huutamassa ja basso, joka tuntuu sydänalassa. Palattiin itse suoraan lapsuuteen Groningenin Neon Splashissä. Jymisevän basson tahdissa valkoiset vaatteet sotkettiin keltaiseen, pinkkiin ja siniseen neonväriin ja nautittiin musiikista. Kukapa ei olisi halunnut leikkiä värisotaa pulloväreillä, kun tarhassa maalattiin yhdessä isolle paperille. Se on niiiiin ysäriä. Nykyään saa oikeesti maalata kaverin paitaa. Yksi parhaita kokemuksia tässä lyhyenlännässä elämässäni!

Ennen värimyrskyä
(laittoman monta kuvaa bailuista, mut se oli vaan niin siistiä)

Ekan värikylvyn jälkeen

Pitkän matkaamisen päätteeksi oli ihanaa palata 'kotiin'. Utrecht on ja varmasti myös tulevaisuudessa pysyy sydämessä. Mulla on koti Oulussa, jonne joskus tai vähän useammin kaipaan, mutta mulla on myös boksi Uithofilla, jonne on ihanaa palata, pyöräillä tuolla ikituulisella tiellä hihitellen viimeisimmälle itsekseen viheltelevälle tai laulavalle hollantilaiselle. Ensi viikon jälkeen on jo toukokuu (!!) minne tämä aika rientää?

Viideltä aamulla on hyvä mennä suihkuun