Yllärisynttärihommia

Taas yksi vuosi pyörähti ympäri ja pitäs taas opetella sanoon oikein, kuinka vanha on hollanniksi. Synttärit sujuivat leppoisasti yllätysten ja sairastamisen lomassa. Koko viikon on ollut vähän nuhaköhöä ilmassa, mutta totta kai se iski vuoden maagisimpana päivänä oikeasti päälle. Tämähän ei hidasta kokenutta juhlijaa, nessut messiin ja suunnitelmia toteuttamaan!

Torstaiksi oli ostettu jo kuukausi sitten liput Allan Stonen keikalle, joten sitä ei tietenkään voinut missata. Keikka oli aivan uskomattoman mahtava: artisti oli ihan tulessa (tai "Allan Stone was stoned" heeheehee) ja tyypin bändi jotain mieltäräjäyttävää. Ilta oli mainio ja nauruntäyteinen. Päivällä valmistettiin kahden viikon takaisia kauniin mielen tuotoksia: stroopwafel-juustokakkusia. Ohjeen löysin täältä.

Jumalainen makuyhdistelmä: juustokakku ja stroopwafel

Tämä juhlinta olisi riittänyt allekirjoittaneelle vallan mainiosta, varsinkin kun rakkautta tuli myös puhelinlankoja ja paketteja pitkin Suomesta asti, mutta Utrechtin yhdyskunnallamme oli muita suunnitelmia pääni menoksi. Todella pitkä on tarina, kuinka hyvä uskoista tyttöä vedätettiin koko päivä, kuinka meinasin jäädä kotiin, kuinka kuitenkin päätin lähteä kovin epätoivoiselta kuulostaneen puhelun jälkeen keskustaan ja kuinka lopulta kävelin entiseen keittiööni Kruisstraatilla ja kohtasin kaikki parhaat tyypit näiltä huudeilta huutamassa: YLLÄTYS! Mulle ei ole koskaan järjestetty mitään näin yllätyksellisesti, joten järkytys oli myös sen mukainen ja hymy korvissa loppu illan. Elämä osaa olla yllätyksiä täynnä ja siitä pitää olla vain kiitollinen.

Huippu hyvää suklaakakkua

Illan aikana musisoitiin Uusi-Seelanti-Suomi-tiimillä ja skriivailtiin tuleva hittibiisi. On varsin olennainen kysymys, kuinka viisu, jonka teeman tuli olla eukonkanto, päätyi kertomaan miehestä, joka haluaa tappaa tyttöystävänsä kirveellä. Vastaus on kuitenkin ilmeinen: suomalainen melankolia. Pohjustan väitteeni Samuli Putron lyriikoilla: "Naapurissa ruotsalainen saattaa todeta / lokinpaskat/ ja suomalaista melankoliaa/ Badding, Juice Leskinen ja Reino Helismaa/ levinnäisyysalueina Itä-Suomi, Lappi, Länsirannikko ja Pohjanmaa" Että mitäpä muuta voi olettaa kolmelta suomalaiselta ja kitaraa rämpyttävältä uusi-seelantilaiselta, jolla ei ole mitään käsitystä tarinan kulusta.

Muutoin olen maannut kuumeessa ja odotellut parempia aikoja kirjoittaa esseitä ja lukea luentoja varten. Täällä opiskelu tuntuu niin paljon intensiivisemmältä kuin Suomessa, kun omista intensiivisen opiskelun ajoista alkaa olla kaksi vuotta. Täällä ei muuten paljon parane sairastaa, kun jää niin roimasti jälkeen, ettei auta enää akateeminen vehkeily tai rukoukset lisäajasta. Niinpä itsekin olen noussut tänään vuoteestani kirjoittamaan esseetä. Tasapainoksi kaikelle kivalle pitää vähän uhrata aivojaan nationalismin hyvien ja huonojen puolien puntaroinnille.

Syntinen Amsterdam

Tämä merkintä koostuu kahdesta osasta: toinen käsittelee Amsterdamia ja toinen kirjeiden merkitystä vaihtarille. Voit tavata kiinnostavamman osan halutessasi. Sisältää myös merkintöjä normielämästä, jos sellaiseksi vaihtoarkea voi kutsua.

Amsterdam. Tuo synnin, riettauden, suvaitsevaisuuden ja uskomattomien tarinoiden kaupunki. Ensinnäkin mun pitää tutustuttaa teidät lauluun, joka soi päässäni koko junamatkan Utrechtistä Amsterdamiin (joka siis kestää vaivaiset 20 minuuttia, mutta se on aika pitkä aika yhdelle laululle..)

Näissä tunnelmissa matkattiin siis meidän neljän hengen retkikunnalla Amsterdamiin, Hollannin henkiseen ja fyysiseen pääkaupunkiin. Paikkaan, joka tuntuu olevan elintärkeä vierailukohde jokaiselle vakavastiotettavalle reissarille ja kannabiksen laillistamisen tukijalle. Amsterdam oli yhden päivän kokemuksella ylitsepursuava kaikessa. Amsterdam on kuin Utrecht, mutta liikaa. Liikaa punaisia lyhtyjä, liikaa coffeeshopeja, liikaa turisteja, liikaa turistikrääsää. Utrecht on kuin Amsterdamin pikkuveli ulkonäöllisesti ja tarjonnallisesti: koen saavani kaiken saman täältä kuin Amsterdamista, mutta pienemmässä paketissa.. vähemmän pakkausmuovia.

Maistoimme jokaista tarjolla olevaa juustoa ja sinappia - LEKKER!

Totta kai kuoren alla möyrii se oikea Amsterdam, jota ei päiväreissulla pysty mitenkään löytämään. Yrititpä mitä tahansa päädyt kävelemään ympyrää takaisin uskomattoman törkeän seksikaupan eteen. Mutta oli Amsterdamissa pikavisiitillä paljon mukaviakin asioita: Kivoja kahviloita, parhaimpana mainitakseni todella sympaattinen Toscanalainen kahvila (Åane & Olio), jonka kaltaista ei ole toista. Todella ystävälliset omistajat hääräämässä kotimaisessa keittiössä italialaisia herkkuja taroiltavaksi tilaan, joka oli kuin heidän olohuoneensa, asiakkaille, jotka olivat kuin heidän parhaita ystäviään. Oli myös mahtavaa nähdä Utrechtistä muuttanutta Davidea (joka kamppailee uuden amsterdamilaisen elämän kanssa) Päästiin myös tosituristien tavoin maistelemaan maan parhaita juustoja turisteille suunnatuissa liikkeissä. On hyvä ensin vertailla juustoja siellä ja siirtyä sitten ostamaan juusto puolet halvemmasta kaupasta. Päivä oli kokonaisuudessaan mainio, mutta Amsterdamista jäi käteen päällimäisenä helpotus siitä, etten asu siellä.

Löysimme hylätyn tandempyörän, valitettavasti jarrut eivät toimineet.
Pyöräilijät Henna, Caro sekä Doanh

Sitten muihin aiheisiin. Musta on mahtavaa, että mulla on vakituinen osoite, jota kutsua kodiksi. Musta on kiva lähettää kortteja, mutta vieläkin mainiompaa on, jos mun kortteihin vastataan. Sitä on hankala selittää, kuinka paljon vaihtarin mieltä lämmittää satunnainen postikortti, kirje tai paketti kotopuolesta (tai muista puolista, kuten eräs paketti Skånesta.) Tahdonkin julistaa omien läheisteni erityistä ihanuutta ja kiittää kaikista huomionosoituksista. Minulle on lähetetty Angry bird -kortteja, partsahuiveja, kortteja suurilla sanoilla, kirjeitä jokapäiväisillä kuulumisilla, suomalaista suklaata Ruotsista sekä yllättävän tuntemattoman, mutta silti tutun, kutsu kyläilemään. On meinannut välillä tulla itku, mutta enimmäkseen on noussut hymy huulille.

Karkkia Ruotsista

Suomalaista rakkautta Ruotsista

Muuten elämä on mukavaa. Mikä siitä tekee mukavaa, on edes jonkinmoinen rytmi arjessa, uusystävyydet sekä eksymiset lähimaaseudulle. Vaikkakin saatan kuulostaa ihan todella nördeltä (jota olen täysin, älä anna sanojen hämätä) on musta aivan mahtavaa opiskella. Musta on kivaa käydä luennoilla ja lukea artikkeleja ja kirjan kappaleita luentoja varten. Opinnot luo eroa arjen ja juhlan välille. Ja jokaisessa päivässä oon muistanut kantaa mukana ripauksen juhlaa, mikä on parasta. Sitä juhlaa taas siivittävät uudet ystävyyssuhteet, joiden nopeasta synnystä olen positiivisen yllättynyt ja otan ne vastaan avosylin, vaikkakin hämmentyneenä. Kun kaikki tuttu on niin kaukana, on nämä uudet tuttavuudet todella tärkeitä.. mutta ei suinkaan kaikki heistä, vaan ne joiden kanssa oikeasti synkkaa. Ja lopuksi pitää mainita, että on mainiota aina välillä eksyä juoksulenkillään läheiselle maaseudulle. Kaupunkilaistytölle on aika shokeeraavaa samalla lenkillä nähdä lampaita, hevosia, poneja, kurkia ja joutsenia, sekä kuulla lehmien ja kanojen ääniä tietä vierustavista navetoista.. Ihana monipuolinen Utrecht.

Loppukevennyksenä Amsterdamin paras vitsi. Todella huonoa huumoria, mutta naurattaa se siitä huolimatta.

Tauko viis

Hyvää ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti!

Täällä sitä juhlittiin hyvin jenkkiversioidusti spesiaalien rakastettujen kanssa, ei sivistyneesti YSTÄVIEN kera kuten Suomessa. Me kuitenkin rikottiin rajoja ja 'juhlittiin' hyvässä seurassa unohtaen, että oli ystävänpäivä. (Eli syötiin suklaata, stroopwafeleita, lusmuiltiin ja etsittiin yksien oluiden baaria ainakin puolituntia - on se ihmeellistä, kuinka tässä kaupungissa aina riittää ylläri labyrinttikatuja..)

Globalisaatio näytti teroitetut kyntensä eilen, kun menin mun ekalle tanssitunnille. Hulluna jännitti etukäteen, koska a) en tiennyt tunnin tasosta mitään, b) huomasin että tunnilla on vain 8 oppilasta, joka tarkoittaa suurta huomiota yhtä oppilasta kohtaan, ja c) se nyt vaan on jännää mennä tanssitunnille, jossa puhutaan hollantia. Kuitenkin kun saavuin paikalle, odotti salissa itekseen jammaileva (kohtalaisen pienikokoinen) jamppa leveästi hymyillen. Hollantilaiset opiskelijat puhu heti innoissaan mulle, koska oon niin hiiirveen eksoottinen, ja lupas puhua mulle hollantia (jota en ymmärrä kun ne puhuu niin nopeeta, mutta any how..) Tunnin alussa opettaja paljasti tulevansa alunperin Indonesiasta, ja puhuvansa kohtalaisesti hollantia, joka tietenkin helpotti mun oloa, sillä hänen hollantinsa oli juuri sopivan helppoa mulle. Mutta missä se globalisaation nyrkki iski? Menin juttelemaan opettajalle tauon aikana (kyllä, palaan tähän aiheeseen vielä) ja kysyin, mistä päin Indonesiaa hän tulee. Opettajani oli alunperin kotoisin Balilta, Denpasarista, mutta hänen isoisänsä toimi hengellisenä tanssijana Ubudissa, juuri siellä missä itse konkoiltiin kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen hän oli asunut New Yorkissa tanssimassa jazzia Broadwaylla, mutta totesi, ettei jazz ole niinkään hänen juttunsa vaan tunteita ilmaisevat Street-tyylit. Naureskeltiin hetki tälle yhdistelmälle, kuinka ollaan molemmat ainakin oltu Balilla, kokeiltu jazzia, todettu et se ei vaan iske ja rakastuttu hiphoppiin. Ja kun katsoo meitä, voisi kuvitella ettei meillä ole paljonkaan yhteistä.. ulkokuori voi pettää. Lisätään vielä, että oltiin ne kaksi kiintiö maahanmuuttajaa siinä tilassa. Tunsin suurta yhteyttä ja tanssi sujui kuin kävely konsanaan. (Huomion arvoista on, että joskus kävelykin voi olla hankalaa..)

Mulla oli tällä viikolla luento, jossa piti lukea artikkeli White priviledges joka käsitteli valkoisen ihon tuomia huomaamattomia etuoikeuksia. Sitä kuinka ei tarvi ostoksilleen mennessä miettiä, et kaupan pitäjän katse seuraa haukkana perässä, koska sun ihonväri tai etninen tausta. Varsin mielenkiintoinen artikkeli. Yksi kohta, jonka kirjoittaja alleviivasi oli myös, että vaaleaihoinen voi Euroopassa olla varma, että näkee oman 'rotunsa' edustajia minne ikinä meneekin tuntematta itseään vähemmistöksi. Uskallan kuitenkin olla eri mieltä: toiseuden kokemus ei ole riippuvainen vain ulkoisista ominaisuuksista, vaan myös samanlainen voi kokea olevansa vähemmistön edustaja, marginaalissa ja erilainen. Vaikka näytänkin kovin hollantilaiselta (lukuunottamatta pituuttani), voin sanoa, että kielitaidon heikkous on aika invalidisoiva piirre arjen askareissa. Minä olen osa yhteisöä niin kauan, kunnes avaan suuni (tai oikeastaan niin kauan, kun joku vastaa minulle, enkä ymmärrä), jonka jälkeen olen ihan mielenkiintoinen ilmiö, mutta ulkopuolinen eivätkä ihmiset jaksa nähdä vaivaa jutellakseen minulle hetkeä pidempään. Tietenkin myös heitä on, jotka jaksavat olla kiinnostuneita ja juttelevat mielellään kielestä huolimatta. Enkä yritä verrata henkilökohtaisia kokemuksiani etniseltä taustaltaa todella erilaisten syrjintään tässä yhteiskunnassa. Sanon vain, että ensimmäistä kertaa kaiken kiertämisen jälkeen tunnen erilaisuuteni voimmakkaasti. Ehkäpä myöhemmin osaan analysoida, miksi juuri täällä, enkä Kaakkois-Aasiassa..

Mutta takaisin niihin taukoihin. Välillä mun tekee mieli nousta seisomaan tuolilleni luennoilla ja huutaa: Siis ootteko ihan tosissanne. Jokaisen kaksituntisen aikana täällä pidetään tauko. Tauko viis - kahvia ja pullaa. Paikalliset perustelee sitä jollain hämärällä tutkimuksella, ettei ihminen voi keskittyä kahtatuntia, mutta ei me nyt oikeasti kahvi-tupakka-happihyppytaukoa tunnin välein kaivata. Juuri kun tunti on lämmitelty käyntiin, luennoitsija on vauhdissaan, opiskelijat alkaa heräileen, katsahtaa joku kelloa ja luennoitsija tajuaa, et hupsis, se olikin tauon paikka. Sitten allekirjoittanut istuu typertyneenä viisi minuuttia paikallaan tietämättä, mitä tällä ajan lahjalla pitäisi tehdä. Olispa kutimet aina mukana.. Eiliseen asti luulin tämän olevan vain akateemisen maailman piirre. Olin väärässä. Myös mun tunnin ja vartin mittaisella hoppitunnilla pidetään tauko! Ihmiset istuvat alas hörppimään vettä. Juuri kun ollaan hyvin lämmitelty ihan tulessa tehdään koreografiaa, opettaja kääntää nappulat nollille ("okei, nu kunnen jullie drinken") Kuulin myös, et täällä on ihan normaalia pitää elokuvissa tauko, pissatauko. Ei ole väliä onko elokuvassa viimeiset puolituntia rakennettu jännitysnäytelmää, jonka kliimaksi on juuri tuloillaan. Valot päsäytetään päälle ja kankalle heijastetaan teksti PAUZE, jos jollekin on jäänyt epäselväksi, mitä tapahtuu. Tottunenkohan tähän kulttuuriin..

Päivän sana: Ongelovige = uskoton, unfaitful

Karnevaalit Maastrichtin tapaan

Hulluthan ne oli. Tai korjaan: hullujahan ne on. Karnevaalit, nuo Keski-Eurooppalaisten vappujuhlat, oli todellakin kokemisen arvoinen tapahtuma.

Meidän vahvistus Maastrichtin juhlatunnelmaan: inkkari, meksikolainen ja inkkari

Maastricht sijaitsee Etelä-Hollannissa, maan katolisessa kärjessä, joka kurottautuu Belgiaan, Ranskaan ja Saksaan päin. Kaupunkina Maastricht on miltei kuin ei Hollannissa olisikaan, tai ainakaan siinä Hollannissa joka on itselleni tullut tutuksi. Vaikutteita on vyörynyt muualta Euroopasta, arkkitehtuuri on massiivisempaa kuin tiheästi rakennettujen pohjoisen kaupunkien, eikä kanavista ollut juurikaan tietoa. Maastrichtissa puhutaan todella erilaista hollantia, jota tälläisen aloittelijan oli mahdotonta ymmärtää. Siksipä kovin monet karnevaalijuhlallisuudet meinasivat mennä hieman sivu suun.

Karnevaaleja järjestetään ilmeisesti kaikissa Euroopan katolisissa maissa ennen paastonajan alkua. Meidän ainoa meno ennen paastoa on laskiainen, jota tuskin voi verrata Maastrichtin viikon lomaan yliopistosta ja viiden päivän karnevaalimenoihin. Protestanttisessa pohjoisessa tätä perinnettä ei ole suvaittu, mikä selittänee miksei Utrechtissä juhlita paastonajan alkua laisinkaan. Niinpä meidän tuli suunnata nenulimme kohti Maastrichtiä.

Tapoihin kuuluu, että kaikki pukeutuvat. Virallisesti karnevaalit alkavat sunnuntaina ja päättyvät keskiviikkona, mutta hypetys aloitetaan jo kolmea päivää ennen karnevaalin alkua, ja karnevaalin prinssi saapuu kaupunkiin karnevaalijunalla jo lauantaina avaamaan juhlallisuudet: tarkistamaan prinssin joukot, marssimaan läpi kaupungin, sekä suuteloimaan Maastrichtilaista naista kuvaavaa patsasta. Lauletaan Maastrichtin laulu (kyllä vain, näillä on omat laulut kaikille alueille ja tyypit myös osaa sanat näihin lauluihin), iloitaan ja nauretaan tyhmälle prinssille. Maastrichtilaisten kertomusten mukaan prinssin tulee avata karnevaalit, sillä maan tai kaupungin virallinen johto ei voi olla mukana tällaisessa typeryydessä, joten kaupunkilaiset tarvitsevat vahvan johtajan johdattelemaan heidät läpi karnevaalimenojen.

Prinssi kukittamassa patsasta

Pussaamassa patsasta.. tätä tämän vuotinen prinssi ei ensin halunnut tehdä.
Perinteet kuitenkin painostivat lopulta toimintaa.

Kunniaa Maastrichtille. Karnevaalit kylvävät paikkakuntarakkautta.

Virallisempien menojen päätteeksi ihmiset puhkeavat ilonpitoon tanssien ja juoden. Vrijhofilla, kaupunkin keskeisellä aukiolla, soitetaan maailman hirveintä karnevaalimusiikkia, jota kaikki rakastavat näiden muutamien päivien ajan intohimoisesti. Tanssitaan letkassa (check), juodaan olutta, juodaan olutta salaa, lauletaan mukana (sanoja, joiden sisältö on aika pitkälle "Maa-maa-maajoonees") ja skoolataan. Kaikkien kanssa. Kerrassaan kultturelli tapahtuma siis. Kuulostaako tutulta? Opiskelijavappu menisi täydestä karnevaalina.

Lyöttäydyttiin CouchSurfareiden seuraan

Amigos ja leppeää musiikkia

Maastrichtissa sijaitsee myös maailman mielenkiintoisin kirjakauppa. Hollannin maallistuessa on useita kirkkoja jäänyt ilman virkaa, joten niitä on muutettu milloin asuintaloiksi milloin baareiksi (Utrechtissä todella kaunis ja kokemisen arvoinen Cafe Oliviers) Maastrichtissa suuri katolinen kirkko on muutettu suureksi kirjakaupaksi, joka on varmasti kaikkien kirjarakastajien unelma. Kirjoja löytyy kolmesta kerroksesta, alttarilla on pieni kahvila ja lasimaalaukset luovat tunnelmaa. Ehdottomasti paikka, joka pitää nähdä!

Akateemista elämää

Akateeminen elämä Utrechtissä on nyt korkattu alkuun. Jokaisesta tuutista kuulutetaan, kuinka paljon meidän odotetaan opiskelevan itsenäisesti ja kuinka tämä on maan paras yliopisto ja sellaisena aikoo pysyä (joten pitäkäämme varamme!) Itsenäisentyönmäärä tosiaan vaikuttaa näin alussa aika huimalta, kun jokaisella kurssilla tyrkytetään yhtä jos toista artikkelia ja kirjan pätkää luettavaksi seuraavalle luennolle. Kuitenkin kun suhteuttaa kurssien opintopistemäärän ja työmäärän, ei täällä hutkita sen enempää töitä kuin Oulussakaan. Täällä vain korostetaan tehtyä työtä ja kiirettä enemmän. Jospa siis oululaisella työmoraalilla (joka epäilyttävästi kalskahtaa kovin samalta kuin 'kuuluisa' hollantilainen työmoraali, ja samanlainen se myös varmasti on) selviäisi tästäkin urakasta.

Kurssit vaikuttaa todella mielenkiintoisilta ja samalla paluulta rakkaaseen Med-aikaan; toinen kurssi Post-colonial theories viistää läheltä useita itsellekin rakkaita teemoja (ja vieläpä samojen teoreetikkojen ja teosten avulla, joita on tullut jo aiemmin silmäiltyä), ja toinen onkin sitten jo ilmeisemmin linkittynyt omiin opintoihin - Multicultural society. Jälkimmäiseltä odotan lähinnä hollantilaista näkökulmaa teemaan, kun taas post-colonialismista odotan paljon uusia teoreetikkoja ja ihmetystä. Tänään multicultural society -kurssin luennoitsija totesi meitä kaikkia varmasti kovin huojentavasti rasismin olevan out ("Racism is out.. I mean no one wants to be called a racist").. vaikkakin ihan validi kommentti, huvitti se kovasti at the moment.

Muutamia huomioita olen ehtinyt tehdä hollantilaisesta opiskelukulttuurista: 1) Täällä ei tunneta akateemista varttia, mikä oli hyvä saada selville ennen luentojen alkua, sillä heti ensimmäisellä luennolla sain kuulla, etteivät myöhästelijät ole sinne tervetulleita, joka johdatteleekin seuraavaan huomiooni 2) Täällä luennoille ei tulla vain ajoissa, vaan ETUAJASSA. Aina. Hollantilaiset opiskelijat tapittavat tuoleissaa jopa viisi minuuttia ennen tunnin alkua, kun itse tapoihini pinttyneenä marssin sisään tasan tunnin alkaessa. Virhe! Osa luennoitsijoista saattaa jopa aloittaa ajoissa. 3) Hollantilainen arvosteluasteikko on hämmentävä. Numeroita jaetaan yhdestä kymmeneen. Saadakseen ykkösen tulee opiskelijan kirjoittaa vain nimensä paperiin, tämä numero annettaan yrityksestä (for the effort/voor de moeite), vaikkakaan en kutsuisi sitä yritykseksi, jos opiskelija saapuu paikalle, muttei kirjoita kokeessa mitään. Päästäkseen kokeen läpi tulee arvosanaksi saada 5,5, mistä hyvästä numerot yhdestä viiteen jaetaan on täysi mysteeri varmasti myös hollantilaisille itselleen. Josta päästäänkin parempiin numeroihin. Suomesta tuttua kympin tyttö ilmiötä ei hollannissa tunneta, sillä arvosanaa kymmenen ei voi saada. Kymmenen tarkoittaisi täydellistä suoritusta, ja se on siis jätetty vain jumalalle (for god/voor god) Myöskin numeroa yhdeksän on turha tavoitella, sillä se on tarkoitettu opettajan tietomäärän omaaville (for teacher/voor de meester). Tästä päästäänkin kysymykseen: mitä järkeä tässä on? Tavoiteltavaksi jäävät numerot kuudesta kahdeksaan, vaikka asteikossa on kymmenen vaihtoehtoa. Kuulostaa just siltä kuin meikä olis keksiny nää..

Hollannissa on muitakin mielenkiintosia käytäntöjä, joista yksi on hollantilaisten pankkikorttien suosiminen.. jopa siinä määrin, että yliopiston tiloissa, kahviloissa, kirjastossa, ei voi maksaa muilla menetelmillä kuin hollantilaisella kortilla. Tämä tuottaa tietynlaisia haasteita yliopistoarkeen, joten päätin anoa hollantilaista pankkitiliä eilen. Onneksi sen avaaminen oli suhteellisen vaivatonta. Mutta täytyypä sanoa, ettei kukaan ole ennen mun rahoista kieltäytynyt niinkuin yliopiston ruokalassa kävi.

Viikonloppuna lähdetään muutaman tyypin kanssa tutkimusretkelle Maastrichtiin, jossa järjestetään maan tunnetuin karnevaali. Postailen sittemmin miltä tämän maan eteläiset osat näyttää, tuntuu ja kuulostaa. Huippua päästä karnevaaleille! Samalla Utrechtissä olis ilmeisesti elämää suuremmat vaihtaripippalot, mutta taidan valita mieluummin paikallista hupia kuin vaihtarien kaupunkikierroksen.

Mijn nieuwe kamer in De Uithof

Muutin kolmannen kerran kolmen kuukauden sisään. Jälleen kerran muutto oli kovin rankka - sekä henkisesti että fyysisesti. Keskustan asunnosta piti poistua palauttamaan avaimet torstaiaamuna puoli kymmeneen mennessä, mutta uuteen asuntoon pääsi vasta neljältä. Jännitysmomenttina piti ratkaista, missä omia kamoja voisi säilöä viimeisen kielikurssipäivän ajan. Lopulta saatiin armahdus paikalliselta opiskelija-asuntosäätiöltä, joka lupasi katsoa laukkujen perään päivän ajan. Mutta totta kai myös tämä käänne tuotti hieman omanlaisiaa ongelmia, kun tajuttiin toimiston sijaitsevan kampuksella, jonne ei ole ihan yksinkertaistaisinta kuljettaa omia kasseja ja nyssyköitä, ja aikaa siirtymiseen oli tunti, sillä toimisto aukesi vasta puoli yhdeksältä. Niinpä kaikki tavarat oli pakko muuttaa yhdeltä istumalta.

Ja tavaraa oli _paljon_ Muutettiin Kruisstraatilta kolmestaan, jokaisella neljä kassia mukana. Päätettiin paniikissa ottaa taksi. Ensimmäinen taksi ajoi paikalle aamuruuhkan takia todella liian myöhään meidän aikatauluun nähden, katsoi laukkuja, laski ne ja totesi, ettei aja meitä minnekään. Luovuttaja kuski kuvassa oikealla.

Saatiin lopulta pakattua saksofonit, tyynyt, matkalaukut ja rinkat farmari VOLVOON (voi aina luottaa) Ihana taksikuski jutteli mukavia englantia ja hollantia iloisesti sekoittaen, ja oli kovin onnellinen kun sai vastauksen hollanniksi. Kuten aina, lopussa kaikki on hyvin. Raahattiin koulupäivän jälkeen tavaroita yhdessö toistemme koteihin ja iloittiin toistemme puolesta mukavista huoneistamme. (Hollanti tosin yritti pistää kapuloita rattaisiin puskemalla pyöriäheittelevää myrskytuulta päin näköä.. mutta pikkujuttuja tommoset.)

Näkymä jumalattoman korkean opiskelija-asuntolan 15. kerroksesta mun konteille. Ollaan landella.

Piti vähän sisustaa, jotta olis kotoisampaa.
Hollannista kerätyt kortit tuo paljon iloa.

Kielikurssi loppui siis tosiaan torstaina. Viimeiset päivät oli tosi mukavia, kun erinäisten kokeiden avulla sai testata omaa kielitaitoaan. (Helppo) testi meni heittämällä läpi, eli kielioppi on hallussa. Kuuntelu oli hankalampaa, mutta siinäkään en hullua kurjempi ole, ja olin aika iloinen huomatessani kuinka paljon kielen kuuntelu on neljässä viikossa kehittynyt. Puheen tuottaminen oli mallikasta, ja olen todella ylpeä itsestäni. Musta tuntuu, että tän takia hollantia on alkanu käyttään enemmän ja enemmän hoitaessaan asioita. All in all, kielikurssi oli todellakin kokemisen arvoinen. Sen ansiosta en ole kulttuurisesti ihan pihalla, voin luottaa itseeni , että hädän hetkellä osaan ja voin pyytää apua hollanniksi ja sain aikaa totutella meininkeihin kuukauden ennen varsinaisia opintoja. Kävi hieman eilen sääliksi vaihtareita, jotka saapu eilen ja tuli vaihtareiden Meet&Greet -tapahtumaan silmät suurina ja aika eksyneen näkösinä. Mitä tärkeintä tapasin ihan mahtavia ihmisiä kurssilla. En odottanut löytäväni näin samanhenkisiä ja mielenkiintosia tyyppejä näin äkkiä.

Siinä yhet mahtavista hemmoista taustanaan maailman rumin talo kampuksella.

Loppukevennyksenä Scouter kan -kuva:
Kuinka kuljettaa Heinekenia päivälliskutsuille, kun Kånken on täysi?