Saksalainen räppi soi ja kohta lähdetään! Elämä on ollut koulutyötä toisen perään, mutta nyt ansaittu viikon loma Saksan maalla on niin kynnyksellä, että saa jo huokaista ja nostaa jalat pöydälle. Huomenna lähdetään ajamaan kohti Eifeliä, jossa massiivinen Rock am Ring (saksantaidottomille suomennos: rokkia formularingissä) kasataan pystyyn tällä viikolla. Tiedossa jotain hieman pelottavankin eeppistä, halpaa belgialaista olutta (koska siinä ei ole panttia?), grilliruokaa, uusi teltta, lainamakuupussi ja kylmät yöt. Myöskin kutkuttavan hyvää musiikkia ja saksalaista seuraa. Onneksi osaan olennaiset saksan perusteista: "Ich liebe dich, liebst du mich?" "Ich bin en pickniker" (tai jotain sen suuntaista piknikihmiseen viittavaa) "und ich far auf autobahn". Kyllähän näillä pääsee jo pitkälle?
Pakkasin todella monet lämpimät paidat ja törkeimmät kuteet messiin. Onneksi festareilla saa oikein luvan kanssa kulkea haaremihousuissa. Tässä hieman kuvamateriaalia mun kassialma pakkailuista. Ei mennyt niinkuin Strömssössä, kun suurin reppu on Kånken.
 |
Huomaa pinkki retkituoli - erityisesti tätä tapaustan varten ostettu
(Kuvassa myös Satellite Stories sinisellä pohjalla - joiden brittiläinen vastine The Wombats soittaa RaRissa) |
Männä viikolla on juhlittu alakulttuureja Utrechtissäkin. Lauantai vietettiin Julianaparkissa, joka on Utrechtin suloisin virkistysalue: keskellä suurta puistoa on pieni eläintarha, jossa näytillä bambeja, riikinkukkoja, undulaatteja, kanoja, kukkoja ja jotain nimettömiä tsirboja. Puisto kuitenkin täyttyi lauantaina Utrechtiläisistä rastoista ja irokeeseista. Musan merkeissä jammailtiin enemmän tai vähemmän aurinkoinen päivä. Koko vaihtoajan olen pohtinut missä kaikki 'erilaiset' ihmiset Utrechtissä piilevät, kun kaikki neidit kulkee täällä pitkässä tukassa ja jätkillä on lyhyt malli. Ei poikkeuksia. Mutta onkos tuo ihmekään, kun kaikki tsillaavat Julianaparkissa. Oli kuin Ouluun olisi palannut. Pohjoisen juomavedessä täytyy olla jotain sallivaa, kun liian homogeenin väestö järkyttää tytön mieltä. Saatiin myös bagelin vastikkeita ex-Arnoldsin tädiltä lohella, namnam. Kesäkesäkesä, kun lohta on leivällä!
 |
| Leenan herkkubrunssi |
Askartelin itselleni aamukamman, että muistaisin jokaisen päivän olevan lahja. Tai ainakin, että aika kuluu. Tänään se kertoo, että on 24 päivää jäljellä ja Rock am Ring. Hyvältä näyttää, jos numeroihin ei liikaa tuijottele. Joidenkin mielestä "kaikki hyvä loppuu aikanaan" on lohduttava lausahdus. Ei se kyllä ole, mutta jos on alusta asti tiennyt tämänkin ajan tulevan päätökseen, ei sitä ota niin raskaasti. On ihan kiva laskea päiviä, kun tietää, että 24 päivän päästä näkee ainakin yhden rakkaan perheenjäsenen ja pääsee nauttimaan Suomen ennätyskuumasta kesästä. On hyvä tulla tänne toteamaan, että omassa maailmassa on loppuen lopuksi kaikki ihan hyvin, kun yhen mielettömän mahtavan kauden loppu ei ole mitään siihen verrattuna, minkälaisen loppumattoman kauden pariin saa palata.
Ensi viikolla raporttia, kuinka paljon asteikolla yhdestä kymmeneen kuolin Saksassa.
Loppukevennyksenä mun kotikulmat auringonlaskussa. Onhan ne hulvattomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti