Viime viikolla, kun istahdin junaan kohti Helsinkiä, tuntui aika helpottuneelta, kun työelämä on takanapäin ja edessä paljon paljon uusia ihmetyksiä. Ikävä iski kuitenkin jo lentokentällä, kun piti hyvästellä kaksi hömppää ja jättää ne vilkuttelemaan turvatarkastuksen laidalle. Nyt kuitenkin täytyy sanoa, kaikella rakkaudella, Hollannissa ei ole vielä ehtinyt ikävä painaa.
Veilä junamatkalla Utrechtiin (joka oli muuten aika jännä, kun juna oli ehkä ahtain ikinä, kuulutukset pienellä, eikä lähtökohtaisesti mitään hajua mihin olin 20,5 kiloa tavaroitani raahaamassa) mietiskelin, että oliko se pakko taas hypätä hulluuteen, mutta ah.. kyllä se kannatti. Heti ensimmäisenä iltana sain hostellista seuraa ja kaverin näyttämään kaupunkia. Ekana iltana kuljeskeltiin varmaan 5 tuntia ympäriinsä, eikä enää sen jälkeen ole ollut eksymisvaikeuksia, vaikkeivat Utrechtin keskiaikaiset kadut ihan linjassa menekkään.
Ekan päivän jälkeen olen ehtinyt kuulla jo noin tuhat mielenkiintoista tarinaa tästä kaupungista, muuttaa omaan jaettuun huoneeseen Kruisstraatille ihan keskustaan, asettua taloksi ja aloittaa kielikurssin - todella intensiivisen sellaisen. Pää on aika pyörällä, kun muutamassa päivässä on edetty jo kovin monimutkaisiin kielenkäänteisiin. Mutta samalla kurssi on parasta mitä voisi vaihdon alussa saada: oppii kielen perusteet nopeasti, orientoituu maahan ja kaupunkiin ennen varsinaista vaihtoa ja tutustuu uusiin ihmisiin. Kaikilla kurssilaisilla on kuitenkin enemmän tai vähemmän sama ongelma, ettei tunneta kovinkaan montaa hollantilaista tai paikallista.
Meikä hankki jo pyörän, joten voinen laskea itseni oikeaksi Utrechtiläiseksi nyt. Täällä kaikilla on pyörä. Hollantilaiset menee kaikkialle pyörällä ja on aika hurjastelijoita liikenteessä. Pyöräilijöille on oma kaistansa liikenteessä ja kaikkien, tarkoitan siis ihan kaikkia, pitää väistää pyörää. Kävelijä on aikalailla toisen luokan kansalainen ja auta armias, jos satut vahingossa pyöräkaistalle. Ne ei pysähdy! Ekana iltana mua varotettiin pyöräilijöistä: "Jos satut alle, saatat kuolla." Hieman lapin lisää, mutta ymmärtänette pointin. Mun pyörä on aika kynynen, ennen musta nykyään keltainen miniversio omasta unelmapyörästäni, mutta parempaan en pystynyt. Päätin vähän tuunata sitä, kun jo kerran meinasin hukata sen muiden pyörien joukkoon. Täällä on nimittäin aika hankalaa löytää paikkaa pyörälleen, jos sen haluaa jättää jonnekin. Kaikki paikat on niin täynnä, että omansa joutuu tunkemaan aika ahtaisiin väleihin.
Tässä mun pyörä nykyisessä loistossaan. Keltaista spraymaalia, pinkkejä muovikukkia ja hyvä led-lamppu. All you need. Olen aika ylpeä aikaansaannoksestani. Täällä tuntuu olevan ihan ok vetää hieman yli.
Ylihuomenna suunnattaan Haagiin tutustumaan parlamenttiin. Ja huomenna varmaan opetellaan vähän lisää mitä hankalinta kurkku-g-ääntä, jota tuttavallisesti olen alkanut nimittään helvetinkakkapyllyksi. Ymmärrätte ehkä yskän. Voi kuinka helppo kieli tämä olisikaan ilman kummallisia äänteitään! Mutta oon aika optimistinen, et viimestään kolmen viikon päästä osaan sen kakkapyllynki!
Päivän sana: gezellig = kotoisa, mukava, nautinnollinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti